Emäntä uskaltautui ostamaan agitreenin 7.pvä, kun tiesi varmaksi sinne ehtivän. Aikaisemmin ostetut treenit on pitänyt myydä pois, kun ei varmaksi koskaan tiennyt, että milloin ehtii ja milloin ei? (kiitos työharjoittelun)

Käytiin taas Koirakeskus METKAlla Tiian opissa. Emäntä halusi pääpainon puomin ja keinun treenaamiseen, mutta alkuun tehtiin kyllä myös koko rata kokonaisuudessaan ja vasta seuraavalla kierroksella keskityttiin kontakteihin.

_smaller.jpg

Pääteemana treeneissä oli käsitargetti ja persjätöt. Alku meni pujottelulle (siniset pallot) asti yllättävän hyvin! Mutta sitten pujotteluun mennessä, Noks tunki itsensä pujottelun väärälle puolelle, vaikka olin ohjaamassa ts niistämässä kunnolla oikeaa keppiväliä. Nro 10 käsitargetti ei toiminut, joten meni väärinpäin... Tosin nyt oppi emäntäkin, että ko kohdassa hypylle ohjaus tapahtuu vastaisella kädellä, ei koiran puoleisella, kuten ensimmäisellä kerralla teki. Kun oppi vastaisenkäden käytön, koiruus meni esteen oikein. A-esteen loikki todella törkeästi ensimmäisellä kerralla, joten uusiksi. Malttoi ottaa kunnolla, vaikka emäntä oli sivussa monen monta metriä... Tarkoitus sylkkärillä viedä hypylle, siitä pituus niin, että A-este leijeröitiin ja sieltä putkeen. Eihän tuo pituus onnistunut. Ei Noks osaa yksin suorittaa pituutta.  Emäntä on aina vienyt lähempää, joten tätä harjoiteltiin. Vähän meinasi pieni porokoiruus olla ihmeissään... Kyllä se lopulta sitten onnistui. Puomin ja keinun teki tällä ratakierroksella hyvin. Molemmat. Ei edes yrittänyt loikata keinun kontaktin rajamailta, kuten on tehnyt kisoissa.

Seuraavalla kierroksella keskityttiin siis sitten keinuun ja puomiin. Vaikka yritettiin saada keinulle samaa reaktiota mitä on nyt kisoissa ollut, niin ei onnistunut. Joka kerta otti kontaktin selvästi. Myös puomin teki joka kerralla hyvin.