Blogirintamalla on nyt tullut vietettyä hiljaiseloa, vaikka muutoin onkin ollut edes joitain tapahtumia.

Viimekertaisen päivityksen jälkeen Gami pääsi pariin otteeseen viikon sisään emännän hierontaan, syynä tähän edessä olevat kisat sekä havainto ensimmäisen hieronnan yhteydessä, että koiruudella oli selkä kipeänä ja takaosa jumissa. Ensimmäinen hieronta sekä BoT-loimen käyttö tuottivat jo tulosta, joten seuraavalla hierontakerralla sai vain varmistella, että kipukohtia ja jumeja ei ollut enää missään. Ja liekö tämä sitten vaikuttanut siihen, että kisoissa löytyikin Gamiin enemmän vauhtia kuin aikaisemmin? Tosin paljon mahdollisesti vaikutti myös kisaratojen suoraviivaisuus, jolloin sitä vauhtia sai haettua lisää. Mutta intoa kyllä Gamilla oli näissä kisoissa enemmän taas kuin aikaisemmin.

Ja sitten niihin kisoihin...  Näillä näkymin kauden viimeiset kisat Gamin kanssa olivat Siilinjärvellä 11.10. oman seuran järjestämät kisat. (Tietty voi olla, että emäntä vielä intoutuu esim. Varkauteen lähtemään kisareissulle, mutta sen näkee sitten). Tuomarina kaikissa kolmessa kisassa oli Leena Rantamäki-Lahtinen, jonka radat olivat varsin suoraviivaisia ja juostavia. Ensimmäisellä agiradalla Gamin kanssa onnistuttiin ottamaan puomin alastulolta virhe, kun koiruudella oli intoa sen verran enemmän, ettei heikä sitten malttanut kunnolla siihen pysähtyäkään. Aikavirhettä tuli vajaa 3s., mutta Gamin etenemisnopeus oli todellakin parempi kuin aikoihin (3,37m/s).  Toisella agiradalla pituus oli venytetty äärimmilleen (120cm), joten ilmeisesti Gamin takajalat osuivat siihen loppupäässä, koska virhe napsahti. Palikoita ei kyllä käsittääksemme nurin mennyt... ? Yliaikaa tältäkin radalta reilu 2s. Tämän radan etenemisnopeus oli Gamilla suurempi, kuin edellisellä radalla (3,43m/s). Viimeinen rata oli hyppyrata, joka meni varsin sujuvasti ja vauhdikkaasti Gamin kanssa, tuloksena ratasuorituksiltaan puhdas rata, mutta yliaikaa reilu 4s. Gamin etenemisnopeus oli 3,53m/s, joten loppua kohden näköjään vain vauhti kiihtyi   (Hyppyradan etenemisnopeudeksi oli laskettu 3,9m/s, kun agiradoilla se oli pienempi). Varsin oli kyllä emäntä tyytyväinen Gamin ratoihin ja varsinkin siihen, että koiruudella oli intoa!

Pari kertaa olemme myös koiruuksien kanssa käyneet metsässä juoksulenkillä, jolloin koirat ovat taas saaneet painella irti omaa tahtiaan ja emäntä mennyt omia menojaan. Tuppaa vain nyt tuo flunssa iskeneen emäntään, joten juoksulenkit joutuvat nyt jäämään tauolle. Tänään olisi myös Ilolla alkanut tutustuminen ja opiskelu agilityn kiehtovaan maailmaan, mutta emännän sairastellessa sekin jää nyt väliin... Ensi kerralla sitten! Gami  jääkin talven ajaksi kokonaan tauolle agitreeneistä, vaikka alkuun emäntä heikäläisenkin ilmoitti ryhmään. Kävi vain niin köpelösti, että Gamin ryhmä oli sen verran myöhään, että emännällä ei ole mitään järkeä osallistua siihen, kun joutuu muutoinkin kukon laulun aikaan heräämään... Mutta toisaalta tämä voi olla parempi ratkaisu ajatellen Gamin selkää ja si-niveltä.

Emäntä on nyt pari kertaa ulkoiluttanut kameraakin, kun koirien kanssa on nauttinyt syksyisestä luonnosta auringonlaskun aikaan. Nämä alla olevat kuvat kolahtivat varsin kovasti emäntään...