Nyt emännän lomaviikon aikana ollaan kulutettu metsässä enemmän aikaa kuin normaalisti aamulenkeillä. Lenkki ei välttämättä itsessään ole ollut mikään hirvittävän pitkä matkallisesti, mutta molemmat koiruudet ovat saaneet rauhassa syödä sieltä aamumarjansa, joten aikaa siellä on kulunut ihan kivasti. Puolukkaa ja variksenmarjaa häviää heikäläisten suuhun, jos vain sellaisia vastaan tulee. Ja emäntä on pyrkinyt aamulenkkien aikaan poikkeamaan poluilta syvemmälle metsään, jotta niitä marjoja todellakin löytyisi.

Tässä eilen ei nyt oikein emäntä ymmärtänyt Gamin ajatuksen juoksua. Onnessaan lähti rällästämään syvemmälle metsään vähän aukeammalle paikalle, jossa ei olla pitkään aikaan käytykään. Emäntä sitten arveli, että käveleepä hissukseen kyseistä harvempaa kohtaa edestakaisin laitoja myöten ja vähän muutenkin. Liekö Gami arveli emännän sitten eksyneen moisen pyörimisen johdosta? Yhdessä vaiheessa Gami jumittui paikoilleen, eikä suostunut emännän suuntaan lähtemään, kun emäntä suunnisti tiheämpään metsään (joka oikeasti ei ollut edes hirveän tiheä), pois kyseiseltä alueelta. Jos emäntä kääntyi Gamia kohden, alkoi koiruus hirveällä vauhdilla rällättelemään kohti harvempaa aluetta, josta tultiin. Jos taas emäntä kääntyi Gamin mielestä väärään suuntaan, koiruus jumittui uudestaan... Gami oli koko ajan sitä mieltä, että heikä näyttää tien! Vasta sitten koiruus rauhoittui ja kulki sinne minne emäntäkin, kun palattiin vanhalle tutulle polulle, josta ko alueelle mentiin... Sitten kelpasi jo emännän valitsema suuntakin.

_full.jpg