Käytiin Gamin kanssa eilen noin ½ vuoden tauon jälkeen oman seuran järjestämissä kisoissa. Lähdimme tavallaan testaamaan Gamin agiuran jatkuvuutta, ts lopetammeko agiradat ja keskitymme vain hyppäreihin?  Eli tavallaan siis testaamaan, että miten puomi sujuu kisatilanteessa?

Agiradan rataantutustumisessa emäntä tajusi, ettei Gami ole hypännyt maksihypyillä ollenkaan koko puolen vuoden aikana!  Joten radalla oli sitten tietty "vähän" vaikeuksia hyppyjen kanssa, kun Gami ei äkkiseltään hommaa tajunnutkaan: heti kaksi ensimmäistä rimaa tuli vauhdilla alas ja pari muuta vielä matkan varrella.   Radan jälkeen juoksi tuomari vielä peräämme: olisimme saaneet uusia radan, koska muurin palikat olivat edellisen koirakon jäljiltä maassa. Tuomari oli antanut jo lähtöluvan ennen kuin tajusivat, ettei niitä oltukaan laitettu paikoilleen... Emännältä tuli lyhyt, nopea vastaus kysymykseen uusimisesta: "juu, ei"  Eli emme uusineet, ei käväissyt edes emännän mielessäkään moinen. Miksikö?  Siksi, että murheenkryynimme puomi, oli aivan mahtava pitkästä aikaa! Gami teki sen suht nopeasti (tosin alussa hivenen hidasteli, mutta parani huomattavasti) ja kunnolla loppuun asti, kuten myös keinun. Muutoinkin koiruus oli radalla innokas ja eteni hyvin, joten miksi pilaamaan saavutettua onnentunnetta uusinnalla? 

Seuraavana ratana oli hyppyrata ja siinäkin Gamin innokas meno säilyi ja hypyt löytyivät kohdilleen, tuloksena oli 0-tulos! (sij.8/39). Molempien ratojen kohdalla emännällä ei ollut pallo hukassa, koiruudella oli lyhyet kaarrokset (varsinkin hyppärillä) ja innokkuus tuli esille jo lähdössä haukkumisen muodossa. Joten eipä voisi olla onnellisempi olotila emännällä nyt   Tällaisia kisoja tahtoisi lisää...

Puomi teettää edelleen töitä ja paljon, mutta eilinen kisa antoi uskoa siihen, että kyllä se vielä joskus ottaa ja onnistuu kunnolla, joten ihan vielä emme luovu agiradoista. Jatkamme treenaamista puomin (ja keinun) kanssa ja yritämme oppia luottamaan siihen, että se ei enää hajoa koiran alla... Siitähän tuo pelko on Gamille takaraivoon jäänyt. 

Tänään oli aivan mahtava ilma! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten lumikengät jalkaan ja pariksi tunniksi metsään koirien kanssa. Raskasta oli - myönnetään. Aurinko sulatti hivenen lumen pintaa, joten lumi jäi välillä kenkiin kiinni varsin kivaksi painoksi ja muutoinkin kengät upposivat hankeen välillä varsin reippaastikin. Koiratkaan eivät kulkeneet omia polkujaan, vaan kulkivat pikemminkin emännän takana tai jonkun muun tekemiä jälkiä pitkin. Emme siis kulkeneet nyt täysin omia teitämme metsässä, vaan aina välillä oli emännänkin luovutettava maitohappojen iskiessä ja lähdettävä seuraamaan muiden jättämiä vanhoja jälkiä. Kummasti tuollainen käy kunnon päälle. Koiriakaan ei pahemmin kotosalla huomaan, kun molemmat nukkuvat omilla tahoillaan