Tänään (jee, blogi on aikataulussaan!) oli Nokin basics-kurssi. Uusi kurssi, uusi päivä ja uusi kouluttaja (Harri). Tosin viime viikollahan tämä kurssi jo alkoi, mutta emäntä jätti väliin, koska kuitenkin vanhaa kurssia oli vielä jäljellä.

Mikä ihme siinä on (tai tarvitseeko sitä edes ihmetellä?), kun hallille mennään, niin Nokin äänenkäyttö lisääntyy vain entisestään!? Tosin tällä kerralla jo käännyttäessä hallille vievälle tielle, alkoi pientä kitinää jo kuulua auton takaosasta. Ja se ei ollut Ilo tällä kertaa, koska Ilo ja Gami jätettiin kotiin. Hallissa ei pahemmin hiljaista aikaa Nokille tullut, kun odotteli vuoroaan, radalla sitten kyllä osaa olla hiljaa.

Teemana olikin takaakierrot ja valssit. Ja täytyypä sanoa, että onnistuivat Nokin kanssa hyvin!   Lopussa kyllä, kun väsymys alkoi vähän painamaan, alkoi Noki huuhailemaan putken viennin (nro5) kanssa ja yritti vain makupalakipolle. Mutta lopultahan sekin onnistui ihan hyvin ja seuraavalle esteelle tehtävä takaakiertokin onnistui suht hyvin. Viimeiselle esteelle meno nyt ei ollut mikään ongelma, kun se target oli siellä odottamassa  Olikin alkuun vähän Nokilla miettimistä, kun heti lähdössä laitettiin target selän taakse...   Lähteäkö vaiko eikö lähteä matkaan agiradalle? Siinäpä pulma   Hyvinhän tuo joka kerta lähti ja vauhtia piisasi alussa taas ihan entiseen malliin. Kouluttajan mukaan vaikuttaa olevan nopeimpia porokoiria mitä on hänelle vastaan tullut -TOSIN Nokilla on ne rimat edelleen siellä 10-20 cm:ssä.  Ensimmäisellä kierroksella oli rimat tosiaan 10 cm:ssä, mutta sitten nostettiin jo 20 cm:iin. Eihän se ole kuin laukka-askel heikäläisellä niiden yli...