Nyt on aika hävinnyt taas totaalisesti jonnekin niin, että blogin päivitys on emännältä jäänyt varsin hyvin retuperälle. Nyt sitä tekstiä sitten tulee ja varsin reippaasti...  Uusimmat tapahtumat ensimmäisenä, kuten normaalistikin blogin järjestys tuppaa olemaan.

Me emme ole näköjään päässeet ampaisista mihinkään   Eilen aamulla ennen töihin lähtöä, onnistui Noki taas saamaan ampiaisen piston! Tällä kertaa kohde oli hännän pää... Mistä p*rusta sekin nyt oikein tuli??! Sieltä vain jostain matkan varrelta päätti ampiainen lähteä matkaan ja tarrata häntään. Nyt ei ollut kyseessä maa-ampainen, vaan ihan niitä "tavallisia" ampiaisia. Nokihan oli siinä jo hätää kärsimässä, yritti pyydystää häntäänsä ja yritti jo kiivetä emännän syliinkin apua hakemaan. Ja emäntähän yritti auttaa, mutta ei vain saanut sitä ampiaista sieltä hännästä pois, vaikka kuinka veteli kädellään häntää pitkin. Hitto, että osaa ärsyttää tuollainen, että ei saa toista autettua  Lopulta se sitten itse otti ja lähti sieltä ja tilanne rauhoittui... Ja tämän jälkeen emäntä päätti, että koirien kampa kulkeutuu aina matkaan mukaan, JOS niitä pirun ampiaisia tai muita öttiäisiä lähtee matkaan ja tarttuu koiraa karvoihin

Pikku tuholainen

Odottavan aika oli pitkä???  Emäntä siis oikeasti oli maanantaina illalla vain reilun tunnin kotoa poissa! Ja tietty arveli, ettei siksi ajaksi viitsi viritellä aitaverkkoa makkariin ja antoi Nokin olla siis vapaasti ns "omassa" huoneessaan, kun pari kertaa nyt on kunnolla ollut pienet ajat (työpäivät on edelleen aitaverkon avulla rajatussa tilassa). Ja varsin pahan virhearvion näköjään teki Nokin suhteen... *HUOKS!*

Siis oikeasti... Tämän nähdessään ei emäntä voinut oikein uskoa näkemäänsä... Ja oikeasti, lopulta heikäläistä jo alkoi tämä naurattamaan, kun oli saanut paikat siistittyä ennalleen. Tosin vuodesohvaa ei pystynyt siistimään ennalleen, mutta piiloon kyllä nuo tuhot sai   Ja on tullut todettua, että solmulelut eivät kestä Nokin käsittelyä, vaan ne varsin nätisti purkautuvat... Ja samalla purkaessaan solmua lelun molemmista päistä, napsii niitä naruja mahaansa. Onneksi(?) ne sitten tulevat myös sieltä takaisin ylös, eivätkä jumita sinne tai suolistoon... Eli kuvassa on vuodesohvaa, patjan silppua, revittyä sohvan (irto)päällistä, hajotettua solmulelua ja yksi oksu matolla. Jee, jee!  

Agilityn Piirinmestaruuskisat

Iisalmessa kisattiin tänä vuonna agin PiirM-kisat sunnuntaina 28 pvä ja varsinpa sattui todella aurinkoinen ja lämmin keli, vaikka syyskelejä onkin jo tupannut muutoin olemaan . Tarjolla kaikkinensa kolme kisaa 3-luokkalaisille, josta kaksi viimeistä (B- ja C-kisat) olivat PiirM-kisoja. Emäntä ilmoitti Ilon kaikkiin kolmeen kisaan ja Gamin vain B- ja C-kisoihin. Tuomarina kisoissa Minna Väyrynen Kajaanista. Ja täytyypä todeta, että kylläpä oli ratojen etenemät laskettu sellaisiksi, että ei tuollaisilla "tavan" roduilla niihin päästä (parhaimmillaan 3,9m/s hyppyradalla, "huonon" etenemä agiradalla 3,6m/s)... Mutta niinhän se yleensä taitaa nykyään aina olla, varsinkin arvokisoissa. *huoks*

Ensimmäinen rata meni Ilon kanssa muutoin hyvin, mutta hylätty siitä napsahti, kun radan loppupätkällä ei koiruus mennytkään sinne minne olisi pitänyt ts. putken suun sijaan suuntasi tiensä vieressä olleelle hypylle . Positiivista tällä radalla oli se, että puomin kontakti otettiin nätisti loppuun asti!  Muutoinkin rata sujui suht sujuvasti, mutta ei kovin irtoava ollut.

Ensimmäisellä PiirM-radalla (agility) ei Ilo enää sitten malttanutkaan ottaa sitä puomin kontaktia!  Vauhtia oli enemmän ja irtoavuuttakin oli tullut lisää. Muutoin radalla ei muita virheitä tullutkaan. Yliaika tältä radalta tuli 2,15s, kun Ilon etenemä oli 3,44m/s (radan laskettu 3,6m/s). Joten radan tulos 7,15vp Gamin kanssa rata tehtiin puhtaasti, jopa se puomin alastulo!  Tosin puomi oli Gamilla hidas, kuten myös keinu... Tuloksena 8,6vp, joka kaikki on aikavirhettä. Gamin etenemä oli 3,04m/s...

Toisella PiirM-radalla (hyppy) Ilo suoritti radan täysin puhtaasti, mutta yliaikaa tuli 2,84s. Ilon etenemä oli 3,61m/s, kun näitä hidastavia esteitä ts kontakteja ei radalla ollut. Ja radalle laskettu etenemä oli 3,9m/s... Tulos siis Ilolla 2,84vp. Gamikin suoritti tämän radan vähän reippaampaan tahtiin kuin edellisen radan ilman hidasteita, mutta pari rimaa onnistuttiin alas saamaan tiukoissa käännöksissä. Ja aikavirhettä napsahti 5,33s, kun Gamin etenemä oli 3,42m/s. Radan tulos Gamilla siis 15,33vp.

Molempien ratojen yhteenlaskettu tulos oli se, että Ilo oli PiirM-kisassa sijalla 6, tuloksella 9,99vp. Gami oli sijalla 8, tuloksella 23,93vp...  Eli eipä kovin kehuttavasti kisat menneet. Noh, Ilon tulokseen pitää olla ihan tyytyväinen, mutta on nämä kisat joskus paremminkin menneet...

NYT pääsevät molemmat poijjaat treenitauolle kuukaudeksi! Eihän Ilo ole taukoa vielä pitänytkään... Joten todellakin on tauon paikka!  Palaillaan treenien pariin syyskuun viimeisellä viikolla... Tosin poikkeus vahvistaa säännön: parin viikon kuluttua käymme kuitenkin kisaamassa joukkueen PiirM-kisat Varkaudessa, joten sen verran tauko rikkoutuu...

Kuvat pojista

Tähän väliin kaikista pojista uudet kuvat. Emäntä itse tuppaa tykkäämään varsinkin tuosta Nokin kuvasta -se onnistui yllättävänkin hyvin!

Gami, joka ei ollut niin kovin innokas koko touhusta ollenkaan...

Ilo, se karvaton yksilö...

Noki, joka malttoi edes välillä olla kuvauksellinen.

Noki Babe-kurssilla 25 pvä

Nokin Babe-treeneissä tuntui jatkuvan emännän räpellys edelleen. Tosin tuntui, että Nokikin oli enemmän innokas kuin älykäs ts. toimi ennemminkin kuin ajatteli mitä pyydettiin. Target oli kova sana Nokille - sen luokse mentiin vauhdilla... mutta niitä suoritettavia hyppyjä ei kyllä välttämättä tehty siinä matkalla...

Treeneissä harjoiteltiin yksittäisenä minikorkuista pöytää, joka olikin täysin uusi este Nokille (ei ongelmia, meni rohkeasti sinne). Rengasta yksittäin sekä yhdistettynä muurin kanssa. Täysin uutena esteenä pituutta alkuun yksittäin (yksi palikka), mutta sitten yhdistettynä se suorassa linjassa hypyn kanssa. Valvovan silmän alla ts. kouluttajan kanssa olikin sitten alkuun kahden hypyn ja putken muodostamaa pätkää, jossa esteen takaakiertoa samalla. Kuten myös harjoitus muuri-hyppy-(valssaus)-putki. Vähänhän tuo oli sellaista säätämistä, mutta kyllä ne harjoitukset sitten lopulta onnistuivat, kun se keskittyminen tuli touhuun mukaan

Maanantain 22 pvän treenit

Isojen poikien (eli Gamin ja Ilon  ) kanssa ACE:n treeneissä saatiin tällä kertaa tehdä Stars-treeni, kun muut tekivät Jokers'ia.  No HUH!!! Olipas se treeni!   Rata oli suoraan sanottuna aivan  h i r v e ä ! Välillä pitkää väliä ja välillä sivusuuntaan irtoamista ja noiden lisäksi vielä tiukkaa hallintaa paikka paikoin. Eipäs arvannut emäntä mihin päänsä pisti, kun tätä treeniä pyysi  Koko rata oli aivan hirvää räpellystä emännän suunnalta. Okei. Oli siellä joitain hyviäkin kohtia, mutta ....voi ei...

Molemmat koirat toimivat kuitenkin ihan hyvin, tosin jos viime kerralla Ilo oli oikein hyvin irtoava, niin tällä kertaa heikä olikin sitten kiinni / lähellä pysyttelevä, joten sekin tuotti radalla omat ongelmansa. Mutta saipahan taas emäntä juosta ihan riittämiin