Menneenä lauantaina kulutimme päivämme saaressa vanhalla mökillä.

Siinäpä olikin koiruuksilla jännittämistä kerrakseen (ja hivenen emännälläkin), kun koiruudet joutuivat ensimmäistä kertaa eläessään ison (hytillisen)moottoriveneen kyytiin. Emäntää jännitti se, että miten ne koirat yleensä sinne suostuu menemään... ? No, tekemistä siinä olikin :-p

Yleensäkin jo laiturille meno oli Gamille kauhistus! :-o Laituri oli korkealla veden yläpuolella ja luonnollisestikin se vesi näkyi lautojen raoista... Ukko siinä sitten vetikin itsensä samoin tein mahalleen makaamaan, jottei vaan tartteis liikkua! Jonkin ajan ja houkuttelujen jälkeen suostui tulemaan lähemmäksi venettä, mutta siinä tuli seuraava tenkkapoo: korkea kaide edessä ja sen takana metrin pudotus veneen penkille, kun sivusuunnassa piti veneeseen mennä, eikä suinkaan perän kautta. Jos se on paha pudotus ihmiselle, niin on se myöskin koiralle... Aikansa telkuttuamme Gamin kanssa, saimme sen nostettua ensin kaiteelle ja sitä kautta toinen otti veneessä vastaan, koiran täristessä varsin kiitettävästi... Ilon kanssa oli hiven helpompaa, se kun on kevyempi, eikä niin kovasti vastaan laittanut.

Itse venematka meni rauhallisesti koirien ihmetellessä outoa, uutta ääntä, mutta tuntuivat hivenen nauttivan hyttiin tulevasta ilmavirrasta. Mökin lauturiin päästyämme oli taas vuorossa punnerrusta, kun koirat piti nostaa se metrin matka ylöspäin kaiteelle ja sitä myöten ne itse pääsivät laiturille menemään. Vastassa ollut keikkuva laituri oli taas yksi järkytyksen paikka Gamille, mutta siitä heikäläinen pääsi nopeasti pois ja tukevalle maalle ;-)

Tukevalle maalle päästyään, alkoi koiruuksilla mielettömät tsempalot! Siinä vedettiin rallia pitkin poikin isoa pihaa ja lisää vettä myllyyn saivat, kun emäntä kaivoi vanhan jalkapallon näkyville. Ei ollut koirilla riemulla rajaa :-) Puutöihinkin osallistuivat omalla tavallaan, ts. kuljettamalla risuja (varsinkin Ilo) pitkin pihaa ja kuorimalla pajun tukevan oksan kuoristaan...

Ennen muinoin oli emännän äidillä tapana paistella isoja lettuja grillipaikalla ja tälläkin kertaa se tapa muistuteltiin mieleen (emäntä itse viimeksi käynyt ao mökillä 5 vuotta sitten... ). Jos aikaisemmin oli Kimpura ja Siru grillipaikalla vahtimassa lettujen paistoa ja valmistumista, niin hyvin kyllä Gami ja Ilokin sen homman osasivat. Varsinkin Gami oli virtuoosi, kuten Kimpura ennen muinoin. Tarkkaan katsottiin miten homma sujuu... Eikä emännän äidin vahtiminen mennyt hukkaan - välillä tuli aina makupaloja ;-)

Gami oli kuin vanha tekijä lettuja syödessään, se meni heti eikä melkein kurkusta alas:

1249371356_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ilolle aiheutti lettu hivenen päänvaivaa, kun se ei oikein ymmärtänyt mitä se oikein on... katseltiin ympärille hivenen ihmeissään ja hiljaa mussuteltiin letun palasta, mutta syötyä kuitenkin tuli! ;-)

1249371381_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Puusavottaa koirien tyyliin ;-)

Kakara niin nohevana

1249373945_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaverille kans!

1249373977_img-d41d8cd98f00b204e9800998e