Jeps. ACE:n kisojen jälkeen oli puhe Maijan tulla taas tarkistamaan Ilon kunto ja samalla katsoa läpi myös Gami ja Noks. Emäntä oli kyllä pistänyt merkille Ilon kohdalla, että Ilo ei eturöppösiään ole nuollut tahi nikertänyt, joten piti sitä oikein hyvänä enteenä. Ja niinhän se olikin!  Alkuun katsottiin kaikilta kolmelta liikkeet ulkona käynnissä, ravissa ja laukassa. Laukan yhteydessä kyllä tulee hyvin koirien luonne-erot näkyviin: jos Gami lähtee rauhallisesti paikallaolosta emännän luo laukalla, Ilolta jää vauhtikuopat ja Noks... Heh! Se lähtee räjähtävästi!  Mutta kaikilla siis liikkeet kunnossa.

Hoidettaessa oli Ilo ensin käsittelyssä, sitten Gami ja viimeisenä Noks. Ilolla ei tosiaan ollut nyt mitään ongelmia, varsin kivasti oli paikat auki ja vetreät   Korvien väliin on nyt vain Ilolla jäänyt se, että oikeaa etujalkaa ei voisi venyttää. Jos keskittyminen meni aivan muualle (namin perään esim.), niin ei edes huomannut, että jalkaa venytettiin  Jos ei ollut muuta "ärsykettä", joka veisi huomion muualle, silloin alkoi jäkittämään jalkansa kanssa "kun ennenkin on niin tehty". Eli tämän hoidon perusteella ei Ilon agiuraa lopetettu   Gamilla oli vain pieni jumikohta ristiselässä sekä pienen pienet jumikohdat takareisissä, muutoin kaikin puolin ok. Noki olikin sitten mielenkiintoinen tapaus, kun kertaakaan ei Noks ole vielä ollut hoidettavana, joten ei voinut tietää miten se siinä käyttäytyy? Yllättävän hienosti oli aloillaan ja antoi hoitaa!  Maijan mukaan Noks on juuri tyypillinen hoidettava; välillä sätkyilee ja välillä on rauhallisesti aloillaan. Gamiin ei kuulemma voi ketään verrata, heikä on aivan omaa luokkaansa. Se vain on ja nauttii, tehtiin mitä tahansa  Nokilla oli selässä jonkin verran jumeja (tosin tämä ei yllättänyt), mutta muutoinpa ei siellä sitten mitään löytynytkään. Tai  no, kyljistään oli vähän jäykkä taivuteltaessa, joten nyt pitää muistaa heikäläistä venytellä kyljistään molempiin suuntiin. Ja yrittää saada Nokin petsaaminen pois, kun tuppaa tekemään sitä kävelylenkillä.

Mutta oikeasti siis kaikilla kaikki hyvin