Viime keskiviikkona Gami aiheutti emännälle taas ihmetystä ja huolta iltalenkin aikaan. Lenkki oli jo loppusuoralla, mutta koiruudella edelleen isommat tarpeet tekemättä. Sitten alkoi tulemaan "tuttu" kävelytyyli juuri ennen isojen tarpeiden tekoa: takajalat harittaen ja häntä vispaten alaviistossa sivusuunnassa... Häntä nousi hetkellisesti ylös ja sekös pisti emännän ihmettelemään. Takamuksesta tunki jotain ulos! Ja ei, se ei ollut sitä itseään... Suht heti kyllä meni tarpeensa tekemään, mutta tämä ylimääräinen ulostunkija ei hävinnyt (kuva häveliäisyys syistä täällä).

Mentiin kotiin ja tutkimaan tarkemmin sekä siistimään takamus, kun oli taas vaihteeksi maha vähän löysällä. Ei emäntä ymmärtänyt, että mikä nyt tuli, joten treenikaverille (eläinlääkäri) viestiä ja kuvaa takamuksesta sekä avunpyyntöä. Pitääkö lähteä päivytykseen? Pitääkö olla todella huolissaan? Mitä tehdä? Vastaukseksi tuli, että näyttäisi limakalvolta eli epäili kuvan perusteella, että olisi peräsuoli prolapsi (eli peräsuolen esiinluiskahdus). Kuulemma ei vaarallinen, mutta limakalvo ärtyy, jos on pidempään ulkona, joten suositteli heti seuraavana päivänä viemistä klinikalle eli ei tarvinnut lähteä rynnimään päivystykseen.

Illan aikana huomasi, että Gamia häiritsi tuo ylimääräinen uloke, vaikka ei paljoa edes ulkopuolella ollut, oli jo vähän vetäytynyt siinä vaiheessa, kun emäntä takamuksen siisti. Kertaalleen veti takamustaan pitkin mattoa ja yön aikana kuulosti jotain hommaavan (nuolevan) toisessa huoneessa ollessaan. Aamulla suht heti ensitöikseen emäntä tarkasti takamuksen ja se oli normaali!!! Joten lekurireissu jäi tällä kertaa, mutta pitää jatkossa seurata tätäkin tilannetta.... Kuulemme JOS se on peräsuolen prolapsi, niin se uusii herkästi ja jos se ei itsestään mene takaisin sisään vuorokauden kuluessa, silloin kannattaa viedä eläinlääkäriin leikanneen lääkärin vastaanotolle. Se voi olla seurausta "yllätys, yllätys", anaali- ja muista peräpään vaivoista ja leikkauksesta. Peräsuolen sulkijalihakset voivat ovat heikentyneet, jolloin limakalvoa pääsee pullahtamaan ulos...

Näin jälkikäteen ajatellen tuo aikaisemmin mainittu Gamin kävelytyyli "takajalat harittaen ja häntä vispaten alaviistossa sivusuunnassa" hävisi sen jälkeen, kun tuo pullahdus oli hävinnyt. Olisiko jotain viikon verran Gami kävellyt tuolla tavalla ennen pullahdusta ja sen jälkeen kyseistä kävelytyyliä ei ole enää näkynyt. Ne taisivat kulkea käsi kädessä?

Mitä vielä? Eikö jo riittäisi Gamin osalle? Ja toisaalta riittäisi jo emännällekin...