Höh. Eilen otti ja päättyi Nokin pentukurssi.  Mielellään oltaisiin kyllä vieläkin jatkettu, kun alkoi tuntumaan, että NYT alkoi pikkuhiljaa kiljukaula rauhoittumaan äänenkäyttönsä kanssa ja muutoinkin keskittyminen on parempaa kuin aikaisemmin. Tällä kerralla kurssilla oli "testirata", jossa oli erilaisia tehtäviä, jotka koiran tuli suorittaa. Tosin aivan ensimmäiseksi otettiin pujottelua muiden koirakoiden ympäri ja se meni kyllä Nokin kanssa niin pohjanoteeraukseksi kuin olla ja voi!  Piti pitkällä hihnalla pujotella ja koiruus vain kulki kuono maassa, ei mitään kontaktia emäntään. Tosin positiivista oli se, että Noks ei kuitenkaan muiden koirien luokse mennyt, vaan oli tosiaan vain kuono maassa kiinni...

Itse testirata meni hienosti! Tosin heti alussa olleessa tervehtimisessä (emäntä kätteli kouluttajaa), Noks alkuun pysyi hienosti vieressä istuen, mutta sitten päätti loikata Pirjoa vasten ja lähteä muutoinkin liikenteeseen. Uusinta otettiin ja silloin pysyi koko ajan paikoillaan takamuksellaan. Koiran tuli olla koko testiradan ajan irti. (muut koirakot olivat kehäaitojen ulkopuolella) Seuraavaksi tuli kiertää esteen siivekkeen ympäri -ei ongelmia, Noks kyllä tuon osaa. Tokoaidan yli hyppääminen (matala aita) samalla, kun emäntä kulki vierellä. Kahden pitkän penkin välistä kulkeminen: kapea väli ja kuljettava emännän perässä. Maahanmeno. Pujottelua lähekkäin olevien muovikartioiden ympäri emännän kanssa. Paikalla istuminen, jolloin emäntä meni kauemmaksi ja jonkin ajan kuluttua tuli takaisin. Luoksetulo lelupalkalla. Pikkaisen oli poika pähee!  Todella hienosti keskittyi hommaan ja oli yleensäkin hommassa mukana. Meillä ei testissä pitkään nokka tuhissut   Lopussa, kun kaikki muutkin olivat radan tehneet, oli vielä kertaalleen pujottelua muiden koirakoiden ympäri löysällä hihnalla. Noks oli aivan huippu! Keskittyi nyt hommaan aivan täysillä ja piti tiukasti kontaktin. Pystyttiin suht läheltä menemään muita koirakoita, eikä Noks niitä tosiaan noteerannut ollenkaan. Ihana!  Aivan lopussa oli vielä pieni keskustelutuokio, jolloin samalla laitettiin koirat rauhoittumaan maahan kyljelleen. Noh, alkuunhan Noks ei kyllä kyljellään ollut, mutta aloillaan kuitenkin... Lopulta emäntä pisti koiran kokonaan kyljelleen ja otti ja murahti Nokille aina, kun se yritti siitä rimpuilla muualle. "Hieman" oli emäntä hölmistynyt, kun koiruus rauhoittui aloilleen murahduksen saatuaan. Mutta niin oli alkuun Nokikin hölmistynyt, kun ensimmäisen murahduksen emännältä sai.