Noki pääsi tänään fysioterapeutin (Susanna) käsittelyyn. Emäntä on pistänyt tosiaan merkille, että viimeisimmissä kisoissa Noks on mieluummin valinnut jotain muuta, kuin halutun A-esteen. Viime kisojen jälkeen emäntä myös huomasi, että Noks reagoi selän kosketukseen eli ilmeisesti jumeja siellä. Harmillisesti olemme vain tippuneet Kuopioon tulevien osteopaattien listoilta pois (järjestäjän puolesta), joten on nyt mennyt parit osteopaatit sivu suun. Jos ei muutoin, niin sitten on ollut työt esteenä, kuten viimeisimmässä ehdokkaassa, kun vihdoin ja viimein olisimme saaneet peruutusajan... Mutta onneksi on edes fyssareita olemassa Kuopiossa!

Nokilla oli oikean lavan takana kireä alue, myöskin lantio kääntyi vinoon oikealle sekä istuessa, että seisoessa (liekö oikeasti siellä SI-nivel lukossa???). Jonkin verran kuulemma tuntui rutinan poikasta oikeasta polvesta, mutta liekö rutinat loppui, kun hoito oli ohi? Ei tietoa, eikä emäntä muistanut kysyä. Vetreämmäksi Noks onneksi hoidon myötä tuli ja kotosalla on nyt jatkettava venytyksiä dobo-pallon avulla. Nyt saa poitsu olla yön BoT-verkkoloimi päällään...

Emäntä on toisaalta oikein tyytyväinen, että toukokuulle on jo varattuna osteopaatille ajat molemmille koiruuksille, vaikkakaan ei Kuopiossa. Tuleepahan Gami silloin taas hoidettua kuntoon ja Noks tarkistettua sopivasti ennen SM-kisoja.