Eilen oli taas doboilua Nokin kanssa. Kertailtiin "vatia" eli etujalat tyynyllä ja takajalat kiersi tyynyn ympäri. Tehtiin "kukkulan kuningasta", jossa siis emäntäkin joutui vatsalihaksiaan treenaamaan. Tässähän koira on pallon päällä, mutta ohjaaja tekee vatsalihasliikkettä samalla pitäen jaloillaan palloa paikoillaan. Tasapainoilua kahden tyynyn päällä (ihminen), jolloin koiruus kiertää jalkojen välistä kahdeksikkoa. Uutena liikkeenä koiralle tuli "tynnyri" eli tavallaan sirkuksesta tuttu temppu: koira on pallon päällä seisaaltaan ja palloa liikutetaan taaksepäin, jolloin koira joutuu ottamaan askeleita eteenpäin... Varsin rankka liike!
Lisäksi pienemmällä pallolla tehtiin koiruuksille venytykset tunnin lopussa. Ensin koiruuden piti istua pienemmän pallon päällä etujalat maassa, jolloin venytettiin kaulaa ylöspäin makupalan avulle sekä myös niskaa, kun makupala siirrettiin lattian rajaan etujalkojen väliin. Tämä olikin jo viime kerrasta tuttu liike. Uutena venytysliikkeennä tuli "rönötys" -tai emäntä sen liikkeen tuolla tavalla nimesi. Siinä venytys tuli takaosaan ja lantioon. Eli koira astuu pienemmän pallon yli, jolloin etujalat ovat maassa ja takajalkojen piti pysyä maassa. Sitten pikkuhiljaa emäntä hivutti palloa taaksepäin kohti takajalkoja, jolloin takajalat (polvien kohdalta) nousivat pallon päälle, mutta jalat sojottivat suorana taaksepäin. Tuli todella hyvä venytys jaloille. Nokihan tekee tällaista liikettä itse varsin usein venytellessään, mutta ilman koroketta jaloilla. Ja taas, kuten normaalistikin oli sekä ennen, että jälkeen tunnin normaalit avausliikkeet koiralle eli venytykset.

Tällä kerralla ihmisetkin joutuivat tekemään suht paljon pallon päällä juurikin sen takia, kun tuo tynnyri on niin rankka liike koirille. Ja sitähän tehtiin... Emäntähän siinä suht heti tunnin alussa odotellessa tasapainoili pallon päällä (kun muutkin teki niin... ), ensin nelinkontin ja sitten nousten polvien varaan...Ja hups... Matka kohti keinonurmea alkoi aikas vauhdikkaasti pallon keikahtaessa. Eihän siinä mitään, mutta kun sattui olemaan shortsit jalassa ja tuli laskeuduttua suoraan polville pallon päältä. Varsin kiitettävä "keinonurmi"ihottuma naarmujen kera tuli toiseen polveen, toinen säästyi vammoilta. No, mutta hommahan jatkui entiseen malliin "pikku" haaverista huolimatta. Palloa piti vain jatkossa sitten ottaa ja pyyhkäistä välillä puhtaaksi, kun kyllähän se haavoista verta tihkui... (laastaria ei voinut laittaa, sen verran laaja). Mutta eipä emäntä enää yrittänyt tasapainoilla polvien varassa, vaan tyytyi olemaan nelinkontin. Tasapainoilut jatkui pallon päällä myös eri liikkeiden myötä. Eli nelinkontin pallon päälle ja siitä sitten tasapainoa etsimään ja nostamaan vuorollaan toista jalkaa vaaka-asentoon. Ja hei! Se onnistui! Ja sama niin, että käden nosti suoraksi, mutta silloin sai molemmat jalat olla pallon päällä eli pelkkä käsi suoraksi. Myös pelkästään istumista pallon päällä tehtiin, mutta nyt keikutettiin itse vähän palloa sivusuunnassa, jotta joutui etsimään sitä tasapainoa (kun sehän on oikeasti helppoa "vain" istua siinä... ). Myöskin oli lankutusta pienemmällä pallolla, joko pallo pitkittäissuunnassa tai leveyssuunnassa kyynärpäiden alla. Jos oli pitkittäissuunnassa, niin siinä kyllä joutui enemmän töitä tekemään tasapainon kanssa.

Mutta olipa taas kivat dobotreenit ja hauskat sellaiset! Ja nyt tosiaan tajuaa sen, että osaa koirillekin kuuma tulla ko treeneissä, koska varsin kuuma tuli ihmisillekin tasapainoillessaan pallolla. Ei uskoisi, ellei itse kokeilisi...

*****

Ps. Nyt emäntä ymmärtää, miksi koiruudet ovat vähän kauhuissaan, kun haavaan on suihkutettu Vetramil-nimistä haavasumutetta (hunaja). Emäntä on arvellut, että tuoksu sen tekee. Mutta se kirvelee!!! Joka sanoo, että ko tuote ei kirvele, voi puhua kyllä pukille... Emäntä siis tätä ainetta laittoi polveensa haavoihin ja tuska oli kyllä varsin kiitettävä! Mutta kyllähän se oikeasti myös nopeasti parantaa, mutta se kirvely alussa, kun haavat ovat vielä tuoreita... AUTS!!!