Kun kerran reissun päällä oltiin ja edelleen Jyväskylässä, niin emäntä oli varannut molemmille pojille viralliset silmätarkastukset perjantaille heti aamusta ns. matkan varrelle ennen kotiin lähtöä  Silmätarkastajana toimi Päivi Kallioniemi, joka kuulemma on todella tarkka. Ja lisäksi vielä varsin mukavakin, se tuli huomattua.

Gami selvisi silmätarkastuksesta täysin puhtain paperein eli oli täysin terveet silmät edelleen!  Se tietää sitten sitä, että heikäläisen osalta syksyn suunnitelmat voivat toteutua.  

Ilokin sai puhtaat paperit eli terveet on silmät heikäläiselläkin perinnöllisten sairauksien osalta  Lisäksi eläinlääkäri tutki todella tarkkaan emännän pyynnöstä tuon kakaran kovia kolhuja saaneen vasemman silmän ja olisiko sille yleensä mitään tehtävissä, kun se aina vain vettä vuotaa? (silmän saamat kolhut tuli hänelle kerrottua) Voi sanoa, että tuli todella tarkka tutkimus!  Katsottiin luomien alle löytyykö sieltä mitään, mitattiin silmänpaineet molemmista silmistä (normaalit), ei missään mitään ylimääräistä karvaa tms. Tutki käsin silmät ja silmän ympärykset tarkkaan. Lopulta Kallioniemi vain pyöritteli päätään ja levitteli käsiään, että ei hän ymmärrä. Ei siellä itse silmässä ole mitään vikaa, ainoastaan totesi valon araksi, kuten on tullut jo huomattua itsekin varsinkin kesäisin, kun silloin silmä vuotaa vielä enemmän. Alkuun epäili, että olisi ns. värikalvotulehdus, mutta kun kerran silmänpaineetkin olivat normaalit, niin ei periaatteessa voi olla. Antoi kuitenkin varmuuden vuoksi kortisonikuurin silmään, joka näköjään kestääkin sitten viisi viikkoa   Eli voimme unohtaa agikisat ja näyttelyt kuuden viikon ajalta, mutta toisaalta ei sillä niin väliä, niitä kyllä ehtii myöhemminkin. Lisäksi nyt sitten on ihan virallisesti paperille laitettu lausunto: " Vasen silmämuna: Enoftalminen - kallo epäsymmetrinen - vanha vamma" Ja tämä kallon epäsymmetrisyyshän on meillä ollut tiedossa jo pitkään ja sen kyllä näkee, kun osaa katsoa. Eläinlääkäri epäili, että tämä ns. kallomurtuma olisi sattunut jo pentulaatikko vaiheessa - silloin ei kuulemma tarvitse kovin kummoista kolahdusta, kun pennuilla ei vielä ole kunnollisia luita vaan rustoja, mutta ei voi varmaksi tietää...

Ilohan on saanut kolhuja tuohon silmäänsä kolmin kappalein: jo pentulaatikossa ensimmäisten elinviikkojensa aikana (tuloksena viiltohaava silmän yläpuolelle). Noin 8-10(?) viikon iässä, kun hillui ruokaa odottaessaan hypäten ilmaan ja tehden pyörähdyksiä löi vas. silmämunan täysillä takana olevaan tuoliin. Ja viimeinen niitti oli se, kun Gamin juostessa täysillä ohi ahtaalla lumisella polulla, kakara kääntää päätään juuri, kun Gami on kohdalla ja silloin täydestä vauhdista ja täydellä iskulla Gamin kulmahammas vetää vasemman silmän yläpuolelta kiitettävästi karvaa ja ihokudosta pois... Ja tässä vaiheessa kakaralla oli ikää vasta 16 vkoa eli 3,5kk. Ja edelleenkään ko. paikassa ei karva kasva - eikä tule koskaan kasvamaan - ja se aiheuttaa vinon ilmeen.

Illan slalomit

Illalla oli tiedossa kakaran slalom-kurssi ACEn hallilla, joten nokka sitten sinne. Alussa oli taas kakara enemmän innokas kuin älykäs, joten tohelsi vähän miten sattuu. Muisti kyllä sitten vihdoin ja viimein, että mikä olikaan homman nimi ja millä tapaa ne makupalat saa keppien päästä odottamasta  Aloitettiin taas kolmennelta väliltä ja käsimerkkejä hyväksi käyttäen. Pikkuhiljaa käsimerkit jätettiin pois. Kun näytti, että alkaa onnistumaan, siirryttiin viidenteen keppiväliin ja siellä aluksi emäntä näytti käsimerkkiä, mutta pian sai nekin jättää jo pois. Hyvin alkoi kakara hoksaamaan  Treeniähän tämä vaatii vielä paljon, mutta eiköhän se tuosta pikkuhiljaa itsenäisemmäksi tule. Ei tuo kakara enää pahemmin emäntää treenien lopussa katsellut, vaan meni tiukasti katse eteenpäin. Ensi kerralla kuulemma pitäisi sitten emännän itsensä alkaa jäämään jälkeen ja antaa kakaran yksinään suorittaa keppejä... Treeniharjoitukset jatkuvat nyt kotosalla ja tiedämme, että paljon treeniä tuo vaatiikin, jotta tavoitteeseen kunnolla päästään