EeeHoo, EeeHoo ja EeeHoo oli kakaran arvostelut 3-päiväisen näyttelyn aikana.  Näyttelyt vietiin läpi aivan mielettömässä helteessä! Aurinko paahtoi joka päivä ja kuumuus (yli 30C) vain lisääntyi viikonlopun myötä. Vain sunnuntaina hivenen tuuli, mutta eipä se kyllä helpotusta tuonut tukalaan oloon. Kakaralla oli häkissään helpotusta antamassa jäädytetyt kylmäkallet sekä myös jäädytetty iso pyyhe häkin pohjalla. Häkin päälle vielä runttastiin märkä pyyhe. Kyllä kieltämättä se tuntui jäähdyttävän hyvin sitä häkin ilmaa sisäpuolella, vaikka lämmintähän sitä edelleen oli... Perjantaina emäntä itse oli vielä töissä näyttelyn aikaan, joten kakara matkasi emännän äidin matkassa kasvattajan hoiteisiin ja esitettäväksi. Lauantaina ja sunnuntaina emäntä itsekin oli peräti näyttelyissä mukana, mutta edelleenkään ei itse esittänyt - sen teki taas kasvattaja. Joten KIITOS Pia, että esitit kakaran! 

Ensimmäisessä näyttelyssä mainittiin turkista, joka todellakin on kakaralla vielä kesken: mm. kaulus vielä puuttuu. Jälkimmäisissä näyttelyissä saikin kakaran viottunut silmä huomiota... Kovia kokenut silmä nyt päätti kunnolla alkaa vuotamaan, joten kakara sitten myös siristeli silmiään varsin kiitettävään tahtiin, eikä puhdistamisista ollut mitään hyötyä. Silmään vaikuttivat nyt suuresti aurinko, ympärillä oleva pöly sekä mahdollisesti Venäjältä tulleet savut... Silmähän on kakaralla tutkittu terveeksi, eikä kyynelkanavassakaan ole mitään vikaa, mutta se on vain saaneiden kolhujensa jälkeen todella herkkä kaikelle  Kakara jaksoi olla näyttelyissä todella hyvin! Kehässä meni nätisti, seisoi hyvin eikä muutoinkaan vaikuttanut väsyneelle, kuten jotkut koirat alkoivat jo olemaan. (pörräsivät mm. kehässä muille koirille ja muutoinkin vaikutti niillä olevan pinna kireällä ) Tyytyväinen pitää kyllä olla kakaran käytökseen sekä arvosteluihin, vaikka parempaa sieltä ei nyt herunutkaan.

Ja niitä arvosteluja näytille:

Perjantai 6.8.2010 KV
NUO (Knut-Sigurd Wilberg, Norja)
"Dog at good type. Too narrow. Needs to develop in body. Moves well around. Could be better behind"
EH, NUK 3

Lauantai 7.8.2010 KV
NUO (Leila Kärkäs)
"Eritt. hyvät mittasuhteet ja erinom. tehokas liikunta. Hyvä pään vahvuus ja hyvä asentoiset korvat. Turhan pienet vuotavat silmät. Hyvä runko & häntä. Melko mukavasti kulmaut.raajat. Karvapeite ei parhaimmillaan. Laatu hyvä , mutta värivaihtelua saisi olla enemmän ja korvat tummemmat. Miellyttävä käytös"
EH, NUK 2

Sunnuntai 9.8.2010 KV
NUO (Andrew Brace, Iso-Britannia)
"1,5 years, Gr.basic type & shape but there is a problem with one eye which is not fully open. Well balanc. outline, exc.size & angle. Moves betterin front than behind. His eye no need attention."
EH, NUK 3

kasvattajan kanssa kehässä