(Jep, jälkijunassahan taas nämä päivitykset tulevat... ) Maanantaina 5pvä oli Ilon Jokers-treenit ja nyt viimeistän kertaa kyseisellä paikalla ja kyseissä ryhmässä. Jatkossa treenaillaan tiistaisin Stars-ryhmässä   Stars-ryhmässähän Ilo on aikaisemminkin ollut, mutta jätimme sen ryhmän myöhäisen ajankohdan takia. Nyt tällä uudella ryhmällä on yhtä myöhäinen ajankohta... Mutta jospa emäntä nyt jaksaisi tuossa jatkossa käydä!

Eli takaisin niihin Jokers-treeneihin. Aiheena oli alussa takaaleikkaus, jota ei todellakaan ole tullut paljoa Ilon kanssa harrastettua! Sitä tehtiin ihan erillisenä treeninä ts ei kuulunut ratatreeniin. Kyllähän se sitten loppujen lopuksi yllättävän hyvin onnistui, kun emäntä vain löysi sen kultaisen keskitien, että missä kohdin ja millä ajoituksella alkaa leikkaamaan - varsinkin yhdessä tiukemmassa kohdassa.

Varsinaisessa ratatreenissä piti koira saada lähetettyä itsenäisesti etenemään esteille nrot 9 ja 14, jotta ohjaaja ehtii kunnolla putken toiseen päähän vastaanottamaan ja ohjaamaan koiraa. Heh!  Emäntä oikeasti ON nopea kintuistaan! Ilon lähetys nrolle 9 ja emäntä ampaisi matkaan, sillä seurauksella, että joutui sitten hivenen aikaa odottelemaan koiraa esteen nro 11 luona. Samoin kävi myös nron 14 kohdalla, jolloin emäntä joutui odottelemaan pujottelun alussa....  Ja ei, koira ei ole niin hidas, kuin nyt voisi kuvitella  Kouluttajakin (Tiia) totesi, että nopeat on ohjaajalla kintut ja liikkeelle lähtö!  Treenit menivät hyvin! Ilo irtosi varsin hienosti ja pujottelu onnistui hyvin, vaikkakin tulokulma oli varsin paha. Nämä olivat kivat treenit, tyytyväinen pitää olla.