Jep, emäntä sitten otti ja hommasi itselleen omat vuorot agitreenejä varten, joten niissä nyt sitten kakaran kanssa opiskellaan esteiden suorittamista tämä vuosi loppuun. Ja koska kokonainen tunti on käytössä vain meille, pääsi luonnollisesti Gamikin treeneihin matkaan. Ja voi pojat, että ukko oli innossaan!

Aloiteltiin kakaran kanssa kertailemalla tuttuja esteitä, tosin alkuun piti ottaa ihan kunnon rauhoittumiset kakaran kanssa, kun se höseltämispuoli oli täysin ottanut koiruudesta vallan. Ja keskittyminen sen myötä aivan jossain muualla kuin pitäisi... Kun oltiin rauhoituttu (tai kakara siis oli), osattiin peräti suorittaa hyppy ja hivenen mutkalla oleva putkikin jo ihan oikein  Välillä kakara jäähylle ja Gamin kanssa hivenen hommia tekemään. Vain hyppyjä (medikorkeudella) sekä putkea niin, että koiruus joutui itse irtoamaan. Ja eipä ollut ongelmaa, ei. Oli sen verran innoissaan koko touhusta, että ei tarvinnut kuin vähän vihjaista suuntaa, kun koiruus jo sinne meni. Ja suu kävi Gamilla koko ajan!

Kakaran tullessa taas vuoroon, otettiin uusiksi opeteltaviksi esteiksi muuri (medi) sekä pituus (pari palikkaa). Myöskin puomia otettiin, jossa jo heti alkuun tuli selväksi, että puomi harjoitellaan takaperoisesti: koira nostetaan alastulokontaktille ja siitä eteenpäin alas asti palkalle. Ilmeisesti Ilo on vielä tässä vaiheessa sitä mieltä, että kapealle lankulle ei voi nousta/kiivetä, saatika kulkea sitä pitkin (eli keinussa sama homma). A-esteellä ei mitään ongelmia, koiruus ampaisee sinne varsin tyytyväisenä - tuli siis sitäkin pari kertaa muistuteltua mieleen. Pujottelua kertailtiin ilman verkkoja ym ylimääräisiä härpäkkeitä ja vain puolikkaana. Pitänee kuitenkin nyt taas takapihalle laittaa pujottelu pystyyn, jotta sitä voi ottaa ihan rauhassa ja alkuun vain parilla kepillä (se sisäänmeno).

Gamin kanssakin otettiin puomia ja keinua ja ei kyllä mistään hidasteluista näkynyt jälkeäkään. Pujottelua vedättämällä, joten siinäkin vauhti oli varsin kiitettävä. Eteenlähettämistä. Sitä ei pitkään aikaan olla tehtykään, joten hyvä sitä on Gamin kanssa kertailla. Pari hyppyä + pituus, joiden jälkeen makupalakippo odottamassa. Vauhtia löytyi sekä irtaantumista!   Gamilla siis päivän treenit olivat varsin yksinkertaisia, mutta sitäkin antoisammat. Palkkausta oli usein ja iloisuutta pidettiin päällä. Ja se mikä oli tärkeintä: Gami oli varsin innokas koko treenien ajan!

Kotiuduttuamme treeneistä, suuntasimme matkamme kohti lumista metsää. Metsälenkki suoritettiin kevyellä hölkällä emännän puolelta, koiruudet saivat taas mennä omaa vauhtiaan ja tuntuivathan nuo menevän... Varsinkin kakaralla oli vauhti päällä.

Jo aikaisemmin puhumaamme laatikkotreeniä olemme edelleen jatkaneet Ilon kanssa. Ja Gaminkin, mutta se on vain sitä, että koiruus pistää vain etutöppösensä siihen...   Kakara alkaa olemaan jo kohta virtuoosi sen laatikon kanssa! Itse suoraan menee laatikon päälle, kaikilla neljällä jalallaan ja nyt viimeksi (eilen) sitä tehtyämme, sai kakaraa pyörittää laatikon päällä molempiin suuntiin ja siellä se vain pysyi kaikilla jaloillaan. Taitaa se takapää alkaa kakaraltakin jo löytymään ja hahmottumaan, että miten ne jalat matkassa kulkee    Jospa tässä jossain vaiheessa jo pienempään laatikkoon siirrytään... ?

Tämän päiväinen kuva takapihalta. On siis lunta, edes hivenen