17.8.1997 - 27.11.2007
narttu, Keeshond
rek.nro FIN37532/97

"Herkkänahkainen ilopilleri. Maailmaa syleilevä. Koira, joka vaivihkaa valtasi sydämesi. Koira, joka opetti minua edes jollain tapaa ymmärtämään koirien herkkyyttä kokea ja tulkita asioita, tosin paljon jäi silloin vielä kesken..."

Siru (FI AVA & MVA Ikurin In Natura) tuli minulle 8 kk:n ikäisenä karvapallona juuri syntymäpäiväni aattona suoraan kasvattajalta vuonna 1998. Alkuun oli puhe, että katsellaan ja kuunnellaan miten Sirun ja Kimpuran yhteiselo alkaa sujumaan, mutta jo muutaman viikon kuluttua oli varmaa, että Siru jää taloon eikä lähde enää minnekään.

Heti ensimmäisenä päivänä taloon tultuaan Kimpura näytti Sirulle missä kaappi seisoo ja kuka on pomo? Siru katsoikin sen jälkeen turvallisemmaksi seurata minua kuin hai laivaa päästämättä minua ollenkaan silmistään. Mitä siitä, että en ollut moiseen tottunut ja meinasin itsekin olla jo välillä hätää kärsimässä moisesta seuraamisesta ja tarkkailusta. Ei päässyt mihinkään ilman, että Siru olisi ollut heti siinä mukana... Vessan ovikin piti vauhdilla vetäistä koiran nenän edestä kiinni…

Alkuvaiheessa Sirulla oli lieviä sopeutumisvaikeuksia asettua taloksi uuteen kotiin, tietty Kimpura piti huolen, että Siru ei helpolla päässyt. Kimpura oli sitä mieltä, että Sirulla ei ollut asiaa olohuoneen puolelle ollenkaan, vaan olisi pitänyt pysytellä vain eteisen/keittiön puolella. Näihin aikoihin Siru söi ikävissään sohvaan pieniä reikiä, riipi traakkipuun lehdistään ja joka kerta, kun minä aukaisin ulko-oven töistä tultuani, oli vastassa iloisesti häntäänsä heiluttava alleen pissivä koira! Mutta näistä "ongelmista" päästiin nopeasti eroon, kun Sirun paikka laumassa varmistui ja Kimpura hyväksyi uuden jäsenen.

Luonteeltaan Siru oli kaikin tavoin utelias, toimelias "aina valmiina" -periaatteella, ystävällinen ja seurankipeä. Rakas, raivostuttava herneaivo (yksi Sirun hellyttelynimistä), joka todellisuudessa oli huomattavasti fiksumpi kuin mitä antoi ymmärtää. Sen verran fiksu, että tiesi mitä kannattaa tehdä ja milloin kannattaa heittäytyä täysin tyhmäksi välttyäkseen joltain tekemiseltä.

Siru oli filosofi, se mietti asioita ja niiden tarkoitusperiä. Kannattaako kaikkea tehdä, mitä pyydetään, vai onko keinoa tehdä se jollain toisella tapaa, jotta saa kaipaamansa makupalan? Ja näissä tilanteissa minä yleensä löysin itsestäni uuden harmaan hiuksen...

Siru oli ahne ruualle. Kerran agilitykisoissa oli kaverini koiranpentunsa kanssa katsomassa kisoja ja ruoka-aika läheni pahimmoilleen juuri Sirun vuoron aikaan. Nappulat olivat pennulle kipossa turpoamassa leiripaikalla agiradan päädyssä, kuitenkin suht kaukana radasta. Niin kauan meni meillä hyvin agilityradalla, kun suunta oli kohti ruokakuppia. Puolessa välissä rataa tuli A-este, jonka harjalle Siru jumittui vähäksi aikaa katselemaan ja tiirailemaan ruokakupin sijaintia. A-esteeltä tultiin nätisti kontakti alas, mutta kun suunnan olisi pitänyt lähteä poispäin ruokakiposta, päätti Siru toisin. Vauhdilla täyskäännös radalta ulos suoraan ruokakipolle ja todettuaan ettei sitä saakaan, suuntasi yhtä hullun raivolla takaisin radalle ja rata suoritettiin loppuun... Ei tuo kyllä paljoa meikäläistä tuollainen temppu lohduttanut.

Myöskin äitini sai siitä ruuan ahneudesta konkreettisen kokemuksen. Kerran hän oli katsomassa epävirallisia agilitykilpailuja. Hän oli ostanut grillimakkaran, josta oli tarkoitus antaa sitten radan jälkeen Sirulle palanen palkaksi. En ehtinyt kunnolla radalta pois Sirun kanssa, kun Siru jo syöksyi äidin luokse. Makkara vauhdilla ojennetusta kädestä suuhun, mutta siinä sivussa tuli sitten äidin peukaloon tikkausta vaativa syvä haava...

Toisella kertaa olin juuri ottanut kiehuvasta vedestä kypsän, reilun puolen kilon kokoisen maksakimpaleen pois ja valmistauduin sitä tiskipöydällä pilkkomaan pienemmäksi kuivatusta varten. Juuri silloin soi ovikello. Haarukka jäi maksaan pystyyn ja terävä veitsi viereen. Aikaa kului vain sen verran, että vain pyörähdin ovella kaupustelijan käännyttämässä ja tulin takaisin keittiöön. Keittiössä Siru niin tyytyväisenä -ja hätäisenäkin- ahmi maksaa naamaansa, haarukka ja veitsi vierellään lattialla ja maksakimpale matolle nostettuna...

Kun Siru tuli taloon ja oli jo jonkin aikaa totutellut talon tavoille, päästin sen irti järven jäällä. Vähän aikaa meni hyvin, kunnes Siru huomasikin jotain. Hirvittävällä vauhdilla lähti pinkomaan kohti toista rantaa jään yli, itse juoksen hulluna perässä ja huudan koiran nimeä kurkku suorana. Koira häviää metsään... Seuraan jälkiä umpihangessa, välillä polvia myöten, välillä reisiä myöten uponneena, mutta sitkeästi perässä ja huutelen samalla koiran nimeä. Ei mennyt kauaa, periaatteessa vain noin 20 metrin matkan verran, kun koiruus löytyi puskan juurelta. Siellä se niin onnellisena mätti naamaansa jäniksen papanoita, eikä korvaansa lotkauttanut suuntaan eikä toiseen... Kummasti sen jälkeen koira löysi itsensä hihnasta aina kotiin asti.

Kerran oli jäällä ollutkin pilkkijöitä. Voi ihme tuon koiran hajuaistia! Kaukaa lähti taas pinkomaan kohti pilkkireikää ja sain vain kauempaa katsella, että nyt se siellä sitten onnellisena pyörii jossain. Kun pääsin perille pilkkireiälle, löytyi sen vierestä onnellinen haiseva koira ja kalan sisukset. Oli näköjään aivan mielettömän kivaa pyöriä kalan jätteissä... Mutta kyllä oli kivaa mennä kotiakin... Asuimme silloin kerrostalossa 8.kerroksessa. Voitte vain kuvitella millaista oli likaisen, kalalle haisevan koiran kanssa mennä ahtaaseen hissiin, kun se kalan haju tunki koirasta joka suuntaan ja joka paikkaan. Onneksi ei hissiin silloin tullut ketään muita, vai liekö osasivat sitten jättää sen reissun väliin? Ei tullut koira puhtaaksi ensimmäisellä, eikä vielä toisellakaan shampoopesulla...

Siru oli vaativa koira, se osasi vaatia ja paljon! Mutta se mitä se vaati, oli vain huomiota ja rapsutteluja. Ei voinut istua mihinkään, en minä eikä vieraat ilman, että oli koira tunkemassa kainaloon tai hakemassa rapsutuksia. Kun rapsutuksia antoi, alkoi Sirun kieli toimimaan. Se nuoli ja nuoli aivan kyltymättömästi. Jos lopetit rapsuttamisen, Siru nuoli vain entistä enemmän ja etutassullaan vaati lisää rapsutuksia. Sohvalla ei ollut niin pientä tilaa, ettei Siru olisi siihen mahtunut ja kainaloon tunkenut.

Siru teki sen mitä pyydettiin, pyyteettömästi. Tosin joskus olisi kannattanut pitää vielä sanat mielessään ennen kuin niitä suustaan ulos päästi... Sirun ollessa vielä ihan "kakara" eli 8kk, kävi kerran niin, että auton luona höpötin koiruuksille, että kohta mennään kyytiin... Sana "kyytiin" taisi olla liikaa; en ollut ehtinyt vielä takaluukkua autosta aukaista, kun Siru jo otti valtaisan loikan kohti konttia ja yksinkertaisesti sitten liukui mahallaan jalat levällään takalasia pitkin alas (auto oli viistoperäinen Nissan). Oli koiruus vähän nolon näköinen, mutta itse kyllä silloin opin pitämään suuni kiinni ennen kuin luukku todellakin on auki!

Siru ei osannut kemmertää. Yleensä se vain kauluksensa ja vähän selkäänsä hankasi haiseviin kasoihin tai lumeen. Liekö sitten Kimpurasta päättänyt mallia ottaa, kun kerran päättikin kokeilla kemmertämistä? Tien pientareella lumipenkkaa vasten niin ylpeänä alkoi kemmertämään, tyyliin kyllä hän tämän osaa. Jotain meni pieleen, kun kemmerryksen sijaan koiruus heittikin vauhdikkaan kuperkeikan suoraan selälleen, aivan kuten ihmisetkin sen tekevät. Yhtä nopeasti kuin oli kuperkeikkansa heittänyt, yhtä nopeasti kimposi myös takaisin jaloilleen varsin pöllähtänyt ilme naamallaan. Sen koommin ei Siru enää kemmertää yrittänyt, tyytyi jatkossa vain rauhassa asettumaan maahan mahalleen ja hankaamaan naamaansa ja kuonoansa lumeen...

Siru ei myöskään osannut leikkiä, varsinkaan ihmisten kanssa. Ei alkuun koirienkaan, mutta pikkuhiljaa oppi Kimpuran kanssa leikkimään hirveän ärinämurinan kanssa. Painimatsia yleensä tai vetoleikkiä leluista. Kun Gami tuli taloon, jatkui leikit sitten sen kanssa, mutta vieraiden kanssa ei suostunut leikkimään, ei sitten millään...

Kerran Siru oli ilmeisesti taas ottanut Kimpurasta mallia ja katsonut miten pehmolelusta ravistellaan henki pois. Muumi-pehmo suuhun ja hurjaa ravistelua. Tietty joku olisi voinut kertoa koiralle, että siitä kannattaa pitää kiinni! Vähän aikaa ravisteltuaan muumi lensikin laajassa kaaressa kohti kattoa, Siru seuraa hölmistyneellä katseellaan niska kenossa muumin lentoa ja itse minä vieressä lähes yhtä hölmistyneenä ja vähän kauhuissaan. Muumilla oli laaja kaari kohti kattoa ja sitä myöten kirjahyllyjen lasiovia... Ovet säilyivät ehjinä, vaikka muumi niihin tupsahtikin. Kieltämättä nauratti moinen yritys!

Siru kuvitteli olevansa Suuri Metsästäjä kuten Kimpura, mutta metsästysvaistoa ei kyllä omannut ollenkaan. Tämä Suuri Metsästäjä napsi suuhunsa hiiret sitä mukaa, kun Kimpura oli ne tappanut ja jättänyt jälkeensä -ellen tässä vaiheessa ehtinyt väliin niitä pois ottamaan. Yhden kerran lähti hirven perään jälkiä seuraamalla, kun hirvi muutoinkin suht vierestä lähti karkuun. Aikansa huudeltuani ja käveltyäni koiran menosuuntaan päin, löysin Sirun tyytyväisenä metsäaukealta mättämässä suuhunsa hirven jätöksiä... Suurin saalis, mitä Siru elämänsä aikana itse sai, oli karvatupsu oravan hännän päästä. Tämäkin vain sen takia, että orava lähtiessään maasta karkuun puunrunkoa ylöspäin, kiepsahti kertaalleen koko rungon ympäri kiipeämättä ollenkaan ylöspäin (mikähän lie järki siinäkin ollut?) ja siinä vaiheessa, kun alkoi kivuta vauhdilla runkoa ylös, oli Siru ehtinyt jo puun juurelle ja louskauttaa leukansa... tuppo karvoja vain jäi... Siru teki kyllä Kimpuralle yleensä seuraa, kun vanhalla mökillä Kimpura oli karannut joko jäniksen tai supikoiran perään. Siinä missä Kimpura oikeaoppisesti haukkui ajojahtiaan, Siru rellesteli perästä menemään tietämättä mitä ajoi ja miksi ajoi ja haukkua räksytti vain yhtäjaksoisesti nauttien ilmeisesti vain omasta äänestään...

Sirun kanssa harrastettiin agilitya ja pitkäaikainen haave saada Sirusta agilityvalio toteutui 29.08.2004 oman seuramme (KPSH) järjestämissä kisoissa Maaningalla. Sitä ennen ehti Siru kisaamaan sekä maxi- että medi-luokissa. Sirun kanssa osallistuttiin keeshond -joukkueiden mukana Agirotu-joukkueviesteihin sekä myöskin KPSH:n joukkueen mukana Piirinmestaruuskisoihin. Sirun agilityura päättyi virallisesti 14.5.2006 äitienpäivänä Jyväskylän kisoissa. Ensimmäisessä ko. päivän kisassa päätin vielä kertaalleen Sirun uran aikana tutustua maankamaraan lähemmin kompuroituani omiin kinttuihini - sehän oli jo tuttua touhua kisauran alkutaipaleella. Jälkimmäinen rata suoriuduttiin kunnialla läpi ja maaliin, joten Siru siirtyi eläkkeelle viimeisimmän kisan ollessa virheetön eli 0-kuma.

Sirulla olisi ollut kapasiteettia ja intoa tokonkin puolelle, mistäpä tämä ilopilleri ei olisi innostunut? Kun vain jotain pyysi ja alkoi touhuamaan, niin Siru oli aina valmiina! Tosin välillä Sirun innostus meni ylikierroksille, kun oli pitänyt päästä tekemään pyydettyä tehtävää, mutta ei vain meinannut nahoissaan pysyä... Eikä välttämättä järki aina kulkenut mukana yhtä matkaa innostuksen kanssa. Tosin osasi olla kyllä sen verran fiksu koiruus, että heittäytyi silloin tällöin täysin blondiksi, joten haasteita tokon suhteen olisi riittänyt. Sirun erikoisuus oli luoksetulo: siinä heikä tuli vauhdilla kohti ja jalkani kohdalla ollessaan, kiepsautti oman etujalkansa minun jalkani ympärille ja siten heitti itsensä perusasentoon sivulle...Keinoja on monia?

Siru sairastui kesällä 2007 Primääri lisäkilpirauhasen liikatoimintaan (PHPT). Tauti tuli ns. puskista, alkuun sen taudin olemassa olosta ei tiedetty mitään, laitettiin alkuoireet vain vanhuuden piikkiin. Mutta kun selvisi homman nimi (todellinen varmuus tuli vasta avauksessa), meni tauti vauhdikkaasti jo eteenpäin ja vei Sirua mennessään. Tauti teki aaltoliikettä: oli hyviä ja huonoja aikoja. Hyvänä kautena Siru eli lähes terveen, vanhan koiran elämää ja tällöin aina toivonkipinä syttyikin, että jos tämä ei olekaan sitä sairautta mitä epäiltiin? Jokainen huono kausi taudissa oli edellistä huonoa kautta pahempi, ja joka kerralla se aallonpohja läheni entisestään pohjamutia. Viimeisin Sirun hyvä kausi taudissa oli mitä parhain, Siru oli aivan kuin nuoruusaikoinaan: rellesti metsässä menemään, tosin ei jaksanut enää niin paljoa juosta kuin muinoin. Leikki Gamin kanssa ja oli varsin iloista kaveria muutoinkin. Moneen kuukauteen ei Siru ollut päässyt enää sängylle hyppäämään, sohvillekin kiipesi yksi jalka kerrallaan. Viimeisenä hyvä kautena Siru mm. yllättäen, paikoiltaan suorin jaloin kiepsautti itsensä sängylle! Voi sitä Sirun iloa ja riemua, kun se itsekin tajusi mitä juuri oli tehnyt! Tästä alkoikin sitten jyrkkä alamäki taudissa, josta ei enää ollut paluuta... Oli tehtävä koiralle palvelus ja päästettävä Siru pois…

Sirun saavutuksia:

Siru oli rodun (keeshond) ensimmäinen agilityvalio
KPSH:n ensimmäinen virallinen agilityvalio (varjovalioitahan oli KPSH:lla jo useita)
Paras Agility-Keeshond v.2003, 2004, 2005
Agilityn joukkue-PiirM-kultaa v.2000 sekä v.2004
Agilityn joukkue-PiirM-hopeaa v.2005
näyttelyissä 3 x VSP, kerran ROP-veteraani, valioitui 9-vuotiaana.