Eilen vietettiin Pro Perron 1-vuotisjuhlia Kurkimäessä Viiksi-Areenalla. Sieltähän sitä lähdettiin vuosi sitten Sannan ja Harrin perässä Kuopioon Musti&Mirri Areenalle ja nyt vuoden kuluttua ympyrä tavallaan sulkeutui, kun heidän toimintansa jatkuu taas Viiksessä (osa toiminnasta edelleen M&M Areenalla). Iltaan kuului puheita, laulua, naurua ja vähän ilon itkuakin, sekä tietysti paljon hyvää syömistä (erilaisia suolaisia piirakoita sekä täytekakkua, vain osa mainitaksemme.... ) ja pisteenä kaikelle juhlinnalle epäviralliset kilpailut! Ilta oli mitä parhain kaikin tavoin ja mitä parhaimmassa seurassa!

Tällä kertaa Noks joutui jäämään ns nuolemaan näppejään. Joutui kokemaan miltä tuntuu odottaa autossa, kun kaveri vierestä lähtee agikentälle! Jep. Gami pääsi kentälle parin vuoden tauon jälkeen! Eläkkeellehän uketsu jäi 12/2012 ja sen jälkeen ei kokonaista rataa ole heikä mennyt, vain joskus humputellut joitain yksittäisiä esteitä. Nyt emäntä oli päättänyt jo pari päivää aikaisemmin, että Gami saa humputella epävirallisen hyppyradan miniesteillä ja Noki odottaa autossa. Kontakteja ei haluttu ottaa, eikä korkeampia hyppyjä juurikin sen takia, kun Gamilla on hivenen rikkoa etujalan kyynäressä...

Mitäpä Gami tuumasi? Se loikki ja hillui sekä haukkua louskutti sen mitä ehti, kun autosta ulos pääsi ja kohti hallia käveltiin. Aivan oli into piukeana! Radalla sama homma jatkui louskutuksen muodossa ja aivan selvästi koiruudesta huomasi, että se todellakin NAUTTI! Gami oli niin onnellisen oloinen päästessään tekemään rataa. Onneksi seurakaveri kuvasi Gamin radat videolle, koska tuskin näitä enää lisää tulevaisuudessa tulee. Ja miksikään humputteluksi ei Gamin menoa voinut sanoa...

Ensimmäisellä radalla vielä vähän "lämmiteltiin" ja tyylikkäästi Gami karkasi A-esteelle ja suoritti sen, vaikka kontakteja ei todellakaan pitänyt ottaa!

20141001_192019_001.3gp?img=thumb280nocr

Tässä toisella kierroksella jo mentiin vanhaan malliin lihakset vetreinä. Jos Gami karkasi ensimmäisellä radalla suorittamaan A-estettä, oli emännän vuoro tällä kertaa...

20141001_194519_001.3gp?img=thumb280nocr

Emäntä itsekin oli niin hirvittävän onnellinen ratojen jälkeen, kun huomasi Gamin olevan onnellinen. Tuntuu, että molempien naama loisti kilpaa Naantalin auringon kanssa. Emäntä tuntee tehneensä oikean valinnan, kun päätti antaa Gamin mennä rataa.

Noks? Lenkille lähdettyämme heikäläinen oli kuin superpallo tahi vieteriukko, kun poukkoili sinne tänne energiapiikin noustessa huippuunsa...