Sunnuntai oli varsin aurinkoinen päivä, joten täysi vastakohta lauantaille   Aamusella suunnattiin koiruuksien kanssa metsään ja emäntä otti pokkarikameransa mukaan. Poikettiin poluilta taas kunnolla ja nautittiin vain keväisestä ilmasta ja lintujen laulusta. Harvinaista kuvamateriaalia tarttui emännän kameraan, kun Gami otti ja intoutui kemmertämään lumessa!   Sitähän ei heikä pahemmin tee, vaan yleensä ottaa ns. ilmakylpyjä tuoksuvan navetan vierustalla (tästä pitäisi joskus videota saada!) tai hankailee itseään selästä puiden alaoksiin - ja tässä vaiheessa yleensä tietää, että selkä on Gamilla kipeä...  Mutta nyt tosiaan Gami intoutui ihan lumessakin pyörimään, joskus kelpaavat myös varvukot vastaavaan toimintaan.  Ja pari todistetta kemmertämisestä (lisää löytyy täältä) :

Myöskin koiruuksien iloittelua tuli tallennettua kameraan  :

Iltapäivällä suunnistimme kauden viimeisiin hallitreeneihin, parin viikon kuluttua treenit jatkuvatkin ulkokentillä. Treeniseuraksi saatiin taas Leslie ja tolleri-Misty ja oikeasti, kiva on treenata, kun on seuraa!    Emäntä bongasi taas netistä yhdestä blogista kivan treenipätkän, joten pikaisesti rataa rakentamaan. Hyvin mahtui ko. radan pätkä hallin toiselle puoliskolle, joten toiselle puoliskolle saatiin tehtyä taas hyppysarjaa hyppytreeniä varten. Radan pätkällä oli hyppyjen kanssa putki, pujottelu, A-este ja kun yksi tavan hyppy korvattiin okserilla, saatiin sekin kertaukseen. Radan pätkällä tuli oikein hyviää treenausta pujottelun vientiin sekä väärältä, että oikealta puolelta, kun se mentiin kahteen otteeseen mennen tullen. Persjättöjä ja tiukkoja käännöksiä hypyltä toiselle ja putkeen. Kakarakoira toimi unelmasti!  Ainoa mikä alkuun tökki, oli pujottelu. Vaikeasta kulmasta pujotteluun heti okserin jälkeen tai toisesta suunnasta tultaessa hypyltä vauhdikkaasti pujottelulle. Kakaralla meni alkuun pujottelu höseltämiseksi innostuksesta johtuen, mutta kun hivenen malttia sai hommaan ja aivot käyttöön, sujui pujottelu molemmin puolin oikein hyvin! Paremmin kuin pitkään aikaan ja käytössä oli vielä koko pujottelu, ei vain puolikasta. Gamilla treeni meni hienosti ellei itse emäntä mennyt pujottelua söheltämään ja sotkemaan   Uskottava se on, että ei passaa mennä sinne mitään sisäänmenovälejä Gamille näyttämään, vaan heikäläisen pitää saada se täysin yksin suorittaa! Heti, kun emäntä oli siellä käsinensä näyttämässä, meni pujottelun sisäänmeno pyllylleen. Mutta kun malttoi olla poissa, niin Gami kyllä osaa mennä sen sisään mennen tullen!

Hyppytreenin puolella emäntä oli lykkäissyt kolmen esteen välin aikas tiukaksi, joten siinä kohdin joutuivat molemmat koirat miettimään ja katsomaan tarkemmin, että miten ja missä kohdin hyppäävät? Suoriutuivat kyllä yllättävän hyvin - aina välistä - siitäkin kohdin, mutta muutaman kerran kyllä rimat kolisivat... Ja yhdessä vaiheessa Gamilla oli jo sen verran enemmän vauhtia siihen tullessa, että heikä ilmeisesti yritti hypätä kaikkien yli yhdellä kertaa? Ei onnistunut...

Lopuksi kertausta molemmille muutaman kerran sekä puomilla, että keinulla. Tyytyväinen pitää kyllä olla nykyään näihin esteisiin ja niiden suorituksiin varsinkin Gamin kanssa. Kakara menee ne kuin vettä vain ja nykyään Gamikin menee jo varsin hyvin, kun ajattelee niitä kaikkia ongelmia mitä meillä on niissä ollut...

Kaikkinensa kivat treenit ja kivaa seuraa. Kiitos Leslie!