Sunnuntaina 11 pvä oli kessuille tarkoitettu agilitykoulutus ACE:n hallilla, jossa kouluttajana toimi Tiia. Ryhmät eivät tulleet täysin täyteen kessuista, joten Noks pääsi myös koulutukseen osallistumaan. Gamin emäntä jätti suosiolla koulutukseen ilmoittamatta, kun edellispäivänä oli kisat.

Koulutukset alkoivat heti aamusta, joten emäntä käytti hallin ympäristössä koiruudet kunnon lenkillä. Huolimatta pitkästä lenkistä, tuntui Noks olevan vähän turhankin innokas ja keskittymiskyvytön koko touhuun. Emäntä jo arveli, että oliko vikatikki ilmoittaa yleensä koko koira vakituisiin valmennusryhmiin, jos touhu on tuollaista, mitä se nyt oli? Kyllähän sitä keskittymistä välillä tuli kuvioihin mukaan, mutta enemmän tuntui kiinnostavan se mitä kehän ympärillä tapahtui... Mutta loppujen lopuksi koulutus meni ihan kivasti ja saatiin me Nokin kanssa jotain aikaiseksikin   Edelleen pitää vain todeta, että ihanan innokas ja irtoava kaveri on kyllä! Ensimmäisellä radan pätkällä oli irtoamista ja takanaleikkaus nrolla 5. Ja toisella ns. putkijarru nrolla 5. Ja se oli kyllä Nokilla vaikea! Tietty uusi asia heikäläiselle. Mutta hyvin ampaisi putkesta toiseen ymmärtämättä jarrua ollenkaan, saati sitä kääntymistä   Noh, kyllä se lopulta onnistui, kun tarpeeksi hinkattiin. Ja tietääpähän jatkossa mitä treenata.

Väliin koirien lenkitys (ts. Nokin jäähdyttely ja Ilon lämmittely) ja sen jälkeen Ilon kanssa koulutukseen. Ilo oli tahmean oloinen, ei oikein kunnolla irronnut itsenäisesti, vaan pyrki olemaan emännässä kiinni. Tosin tätä esiintyi vain putkella nro 6, jonka ohi aina huitasi emännän perään. Tässä kohdin yritti emäntä lähteä jo leijeröimään estettä nro 2 sekä sitä myöten nroa 3. Mutta kun malttoi kulkea putken ja nro 2:n välistä, ei ongelmaa tullut, vaan silloin pystyi leijeröimään myös nron 3. Pujottelut (nro 11 ja nro 22) piti leijeröidä jättäen A-este väliin sekä nro 26 leikata edestä. Pujottelut olivat huiput!!! Okei, nrolle 11 piti olla target odottamassa, jotta Ilo kesti leijeröinnin (emäntä meni esteen nro 12 taakse valmiiksi odottamaan), mutta kaikki muut pujottelut olivat aivan mahtavat ja itsenäiset! HUIPPUA! Hyvin Ilo kesti pujottelulla! Loppujen lopuksi Ilon kanssa varsin kivat treenit, vaikka kulku olikin vähän tahmeaa.