Emäntä oli vaivihkaa ( ) ilmoittanut Nokin myös Pieksämäen kisoihin 22.9., kun sielläkin on seinät radan ympärillä ja tuomarina oli Salme Mujunen, jonka radoille emäntä ei ole pitkään, pitkään aikaan päässyt! Tarjolla kolme agilityrataa.

Kiva oli huomata Nokista, että vieras ympäristö, vieras halli ja vieraat esteet eivät heikäläistä pahemmin hetkauta.   Sitä tehtiin hommia aivan entiseen tapaan, täysillä. Tietty ääntähän piti käyttää, kun halliin mentiin, jotta varmasti kaikki kuulivat, mutta eihän se uutta Nokilta ole... Vaikkakin ärsyttävää

Ekalla radalla homma oli vielä hanskassa varsin kiitettävästi. Noks malttoi jäädä lähtöön odottamaan ja muutoinkin ohjaus osui emännältä ilmeisesti kohdilleen, kun tulos radalta oli 0 vp!!!   Rata oli varsinaista tykitystä eteenpäin, tosin niin oli kyllä kaksi muutakin rataa, mutta tässä vain nyt kaikki natsasi kohdilleen. Kontaktit olivat upeat!

Siitä emäntä on tyytyväinen itseensä, että tajusi viedä nyt koiruuden nrolle 2 vastaanottovalssilla (yksi kisaajista otti vastaan esteen takaa ja sai koiran jaloilleen...ja tanner kutsui) ja sai siitä sitten varsin hyvin käännettyä putkeen. Myös putken suulla ennen pujottelulle (4) vientiä emäntä malttoi odottaa koiran putkesta ulos ja rauhassa lähettää pujottelulle. Osui ja upposi aivan heti sinne minne pitkin, eikä mennyt pujottelusta ohi. Ja sen jälkeen sitä saikin sitten jo pistää varsin reippaasti töppöstä toisen eteen!  Rengas vähän mietitytti emäntää, mutta hyvin Noks sen selvitti -ei edes miettinyt ali menemistä!   Nokin tykitys oli sen verran reipasta, että etenemisnopeudeksi sille tuli 4,26m/s ja voitte uskoa, että emäntä oli aivan onnessaan!   Tällä tuloksella eli 0 vp. (-15,44s) sijoitus oli 1 ja siihen matkaan tuli LUVA.

Toisella radalla homma levisi käsiin oikeasti jo heti lähdössä. Noks ei malttanut millään pysyä aloillaan, vaan karkasi siinä sitten moikkaamaan ajanottajan (ja emäntä katsoi, että Noks ylitti jo lähtölinjan, mutta ilmeisesti tuomari ei sitä nähnyt) sekä moikkasi myös selän takana olleen ratatyöntekijän. Emäntä joutui sitten Nokin ihan kunnolla istuttamaan aloilleen uudestaan, jotta sai edes harjoituksen vuoksi mennä radan läpi... Ja heh. Hylkäys tältä radalta tuli vasta esteen nro 12 jälkeen, kun emäntä vekkasi pujotelulle viennissä, mutta palattuaan takaisin omalle linjalleen, palasi myös Noks ja painelsi A-esteelle ja tuomaria siinä sivussa moikkaamaan...  Eli vekki ko kohtaa oli huono ajatus! Noh, jäi kyllä sitten keppien lopusta myös yksi väli pujottelematta, kun jatkettiin vain matkaa putkelle... Ja viimeinen este mentiin ohi. Rengas tehtiin taas oikein hienosti, kuten myös kontaktit  Nrolle 6 viennin emäntä oli ajatellut ottaa valssilla, mutta yksi kisakaveri siinä sitten "konahti", että sitä et tee! Sillä vain hidastaa ja kyllä se Noks kääntyy. Ja niinhän se tekikin. Valssilla todennäköisesti olisi ollut jaloissa...

Kolmannella radalla homma kosahti nrolle 4, kun emäntä ei saanut Nokia siihen kääntymään. Meni pitkäksi. Tosin näin jälkikäteen ajatellen siihen olisi kannattanut ilmeisesti tehdä aivan erilainen ohjaussuunnitelma, ei pelkkää kääntöä. Mutta ei myöskään valssia nron 4 taakse (kisakaveri taas siitä huomautti ).  Mutta tälläkin radalla rengas meni hienosti, nron 12 putken jälkeen emäntä tajusi vauhtia hidastaa ja sitten vasta lähettää pujottelulle ja se meni nappiin! Kontaktit olivat taas upeat, mutta viimeinen este meni taas ohi, kun ei vain kääntynyt...

Mutta hieno kisapäivä ja mahtava fiilis kyllä jäi! Gamin jälkeen Nokin vauhti on aivan nannaa.... Toivottavasti nyt vain pysyy tuollaisena jatkossakin! Rengasta kertailtiin näissä kisoissa pariin otteeseen, kun sopivasti ulkona olikin heillä vanha rengas. Varmaan ihan hyvää teki kertailla, niin varsinaisella radalla se sitten onnistui?