Tänään oli Ilolla sydänultra Jynkässä, eläinlääkärinä toimi Pekka Halonen. Emäntä oli saanut omalta eläinlääkäriltään kaikki röntgenkuvat ja labratulokset mukaansa, jotka vei sitten mennessään Haloselle. Hän tutki kuvat ja tulokset läpi ja kyseli muutoinkin vähän viikon historiaa. Ilo on tänä päivänä hengittänyt todella raskaasti ja on ollut entistäkin väsyneempi. Eilen illalla ja tänä aamuna sentään koiruus söi edes vähän! Valkosipulilla maustetussa vedessä kypsennetyt broilerin sydämet olivat mieleen. Emäntä vielä aamulla laittoi koiralle eteen neljää (heh) eri ruokalajia, jotta sai valita mieleisensä: perus kasvis-lihasosetta, eilen eläinlääkäriltä saatua i/d-tölkkiruokaa, koiran lihapateeta sekä broilerin sydämiä, ja sydämethän sieltä liikkeelle lähti. Ei paljoa, mutta kuitenkin! Mutta syömisestä huolimatta siis koiruus todella väsynyt ja hengitti entistä raskaammin...

Kuunneltuaan koiruuden sydämen tarkkaan, aloitettiin ultraus. Aikansa tutkittuaan ja katsottuaan, totesi suoraan, että nyt on hengenvaarallinen tila Ilolla :( Sydänpussissa on nestettä, joten se on saatava pois, mutta varmuutta ei siitä enää ole, että selviääkö Ilo kyseisestä operaatiosta. Ilo oli jo todella heikko. Toista vaihtoehtoa ei tarvinnut edes kertoa, vaan emäntä todellakin halusi, että yritetään Ilo pelastaa! Ja Halonen oli valmis. Operaatio pystyttäisiin tekemään heti puolen tunnin kuluttua tutkimuksesta, joten emäntä pääsi Ilon kanssa kahden ns hiljentymishuoneeseen odottamaan aloittamista. Turha varmaan edes kertoa miten paniikissa emäntä oli, Ilo ei tajunnut tuon taivaallista mistään. Tuntui, ettei se ollut enää tässä maailmassa... Ei varmaan olisi enää kauaa mennyt, kun koiruus olisi luovuttanut... Sydämen huonosta tilasta kertoi jo se, että edellispäivänä laitettu nesteytys valui vain koiran kaulalle ts sydän ei jaksanut sitä enää ottaa käyttöön. Normaalistihan se liukenee/häviää pikkuhiljaa elimistöön.

Operaatio tulisi kestämään vain 15min, joten sen ajan emäntä edelleen odotti lääkärin pyynnöstä hiljentymishuoneessa panikoiden ja okei... rukoillen apua paikalle. Elämän pisimmät 15 minuuttia! Kun ei tiennyt, että kuuleeko koiran selvinneen vai onko se jo lähtenyt?

Lopulta ovi huoneeseen aukeni ja emäntä kuuli koiruuden selvinneen. Suoraan kyllä Halonen sanoi, että todella lähellä jo oli, ettei olisi selvinnyt. Ehtivät ajoissa tyhjentämään sydänpussin. Sydänpussissa oli verta. Kaikkinensa sitä punktoitiin pois 1,5 dl eli todella paljon tuon kokoiselle koiralle! Yleisin syy tällaiseen on sydänpussissa oleva kasvain, mutta sitä ei kuitenkaan pystytty tutkimuksessa varmentamaan. Ennuste tulee olemaan hyvä, JOS verenvuoto ei jatku tai uusiudu... Jos siellä on kasvain, niin sitä ei pysty leikkaamaan. On vain toivottava, että se vuotaa vain hissukseen. Ilo jäi lääkäriasemalle vielä reiluksi pariksi tunniksi seurantaan, että yleensä herää kunnolla (antoivat pikaisesti herätteen, kun normaali tapauksissa eivät sitä tee) ja samalla seuraavat, että jatkuuko vuoto? Eli seuraavat piinaavat tunnit olivat edessä ennen koiran noutamista kotiin. Jos ei soittoa kuulu, on kaikki ok ja koiran voi hakea sovittuna aikana, muussa tapauksessa tulee soitto...

Mikäli Ilo lähtee toipumaan, niin haiman lipaasitesti kontrolloidaan 1-2 viikon kuluttua ja samalla katsotaan sydämen tila ultralla (emäntä haluaa tämän). Koiruuden pitäisi muutamassa päivässä alkaa jo olemaan entisellään, kun sydän jaksaa taas toimia oikein, mutta mikäli taas tulee samat oireet mitä nyt on ollut, niin kiireellä takaisin -silloin vuoto jatkuu. Ja silloin on oikeasti mietittävä, että mikä on oikein...

Nyt jatkuu parin viikon ajan taas lääkekuuri sekä samalla veren hyytymistä kohentava lääkitys. Ja toivomme edelleen parasta!