Eilen oli oman seuran kisat Kurkimäessä ja nyt lähtivät vaihteeksi Ilo ja Gami kisaamaan. Tuomariksi oli saapunut maksikoirakoille Henri Luomala. Ilo osallistui kolmeen kisaan (agi, hyppy, agi) ja Gami kahteen (hyppy ja agi) ja Noks oli vuorostaan turistina.

Ilolle oli siunaantunut lähtönumero 1, joten eipä paljoa tarvinnut kyttäillä omaa vuoroaan, eikä ehtinyt muuttelemaan ohjaussuunnitelmia. Gami oli sitten vastaavasti viimeisenä lähdössä, kun samoilla radoilla kisasi kun Ilokin.

Ensimmäinen rata meni sujuvasti Ilon kanssa, huolimatta siitä, että emäntä meinasi kompastua omiin jalkoihinsa!  Kuului vain "ups!" , mutta pysyi pystyssä ja homma jatkui entiseen malliin. Tässä vaiheessa Ilo oli onneksi putkessa...  Rata meni puhtaasti läpi, mutta ajasta ei ollut emännällä mitään tietoa, että riittikö ihanneaikaan. Tosin emäntä mietti, että jos Ilo meni nykyistä vauhtiaan, niin aikaan ehditään, mutta mikään ei ollut varmaan.... Joten koiruus jäähdyttelylenkille ja luokan loppuvaiheessa meni emäntä takaisin halliin. Kuulemma emäntä oli koirineen vielä johdossa, kun muutama koira oli jäljellä! Ja kuulemma ainoa nolla.  *glups* Siinäpähän sitten jännättiin loppukoirakoiden ajan, että miten tulee käymään ja onko TODELLA Ilolla nolla vai ei? (emäntä ei uskonut ennen kuin paperilla kaiken näki). Ja vitsit!!!! Oikeasti! Se OLI nolla ja se OLI VOITTO!!! Ainoa nollan tehnyt koiruus kyseisellä radalla. Huippua! Ja kaiken vielä kruunasi se, että Ilolle napsahti agilityn valiokello käyntiin, kun saatiin tällä suorituksella vielä SERT-A.

Tässä todistusaineistoa  (kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempana... ) 

Toiselle radalle mennessä, nyt hyppyrata, emäntä nollasi aivonsa kaikesta hypetyksestä, vaikka tuntui edelleen leijuvan pilvissä. Nyt tällä radalla siis myös Gami mukana.  Ilon kanssa homma taas toimi suht hyvin -ainoastaan pujottelun jälkeen oli Ilo ampaisemassa väärään putkeen, kun emäntä liikaa luotti, että tottakai heikä emännän matkaan lähtee... Eikä emäntä edes mitään käskyä koiralle antanut, jotta mukana pitäisi pysyä. Kova karjaisu ja käsky takaisin ja kas! Koiruus löysi jarrut juuri ennen putken suuta ja kääntyi takaisin!  Heh... tältäkin radalta nolla!!! Aika riitti tuosta ylimääräisestä lenkistä huolimatta. Voi vitsit! Se olisi sitten Ilolla tuplanollat kasassa SM-kisoja ajatellen   Gamin kanssa emäntä petrasi paremmin tuon kyseisen kohdan, tosin Gami ei kyllä ihan sillä tapaa irtoilekaan kuin Ilo. Ja Gamikin vetäisi tältä radalta nollan!   Emännän leijuminen jossain korkealla jatkui moisista tuloksista    Tällä radalla Ilo meni oikeasti nopeammin kuin Gami, mutta tuo ylimääräinen lenkki aiheutti sen, että molemmille tuli liki sama aika! Ilo sijalla 4 ja Gami sijalla 5. Ja tunnustetaan  Emäntä oli taas kompastumassa omiin jalkoihinsa, kun Gamia pujottelulta putkelle vei...

Kolmannelle radalle, agilityrata, oli sama lähtöjärjestys Ilon ja Gamin suhteen kuin aikaisemminkin. Nyt oli jo räpellyksen poikasta sekä Ilolla, että Gamilla kontaktien kohdalla, joten emäntä ei enää tiennyt ratojen jälkeen, että tuliko kontaktivirheitä vai ei? Radalla ollut hihnan heittäjä ei kyllä kummankaan kohdalla nähnyt virheitä tulevaksi... ja ei niitä tullutkaan!!! Taas molemmille nollat!!! JIIHAA!!!   Tällä radalla Ilo oli sijalla 3 ja Gami sijalla 4 eli varsin tasaisesti on poikien kesken mennyt  Tosin tunnetusti Gami on hitaampi kuin Ilo. Pistetään tästäkin todistusaineisto:

VITSIT MIKÄ PÄIVÄ!!! Jos eilinen päivä pisti emännän suun mutruun, niin tämä päivä kyllä pisti sen reippaasti ylöspäin ja sen lisäksi leijailemaan korkealla pilvissä! Ilolle siis triplanollat! Sekä agility-serti! Ja Gamille tuplanollat!

On kyllä sellaista harvinaista herkkua tällainen, että huh huh! Viisi rataa, viisi nollaa!!!  Voi jee!