Treenikaverit olivatkin jo huomanneet, että emännän mukana oli jo jonkin aikaa kulkenut kessuneiti mukana agitreeneissä opiskelemassa agilityn saloja. "Neiti Nöttönen", kuten emäntä koiruutta välillä nimitti (on hällä ihan omakin kutsumanimi...), tuli emännälle siis koeajalle, josko heikäläisestä olisi tullut uusi jäsen laumaan ja emännälle uusi agikoira. Pojat ottivat neitokaisen todella hyvin vastaan ja neiti kotiutui hyvin. Agilitytreenit menivät koko ajan eteenpäin ja neiti kehittyi. Myös aivojumppaa pääsi neitokainen tekemään Post-it -lappun kanssa (nenäkosketus) ja laatikkotempulla eli naksutinkoulutus tuli tutuksi. Neiti oli varsin oppivainen ja kehittyi joka suhteessa hyvin. Ja asettui hyvin porukkaan.

Mutta jokin mätti. Eikä emäntä oikein meinannut tajuta, että mikä? Mietti ja puntaroi asiaa ja neidin pysymistä laumassa todella monelta kantilta ja ihmetteli asiaa. Huopaamista ja soutamista puoleen ja toiseen, että jääkö vaiko eikö? Kuitenkin ennen muinoin Sirun (kessu) kohdalla emäntä osasi heti parin viikon kuluttua sanoa, että Siru jää taloon (tuli 8kk:n ikäisenä v.1998), kuten myös Nokin kohdalla osasi sanoa parin viikon kuluessa, että poitsu jää. Lopulta emäntä ymmärsi missä oli vika? Emäntä ei vain itse näköjään ollut vielä valmis ottamaan uutta kessua... Se olisi pitänyt ymmärtää jo siinä vaiheessa, kun koiruutta hänelle tarjottiin. Silloin emäntä kävi suuren tunneskaalan läpi. Oli varsinaista vuoristorataa ilon, surun ja vihan suhteen. Oli iloinen, että tälläinen mahdollisuus tuli. Oli surullinen, kun muistui mieleen liian aikaisin joukostamme poistunut Ilo (kessu), mutta tunsi myös vihaa (jota tunsi myös silloin, kun Ilo kuoli). Miksi muut kessut saivat elää, mutta Ilon piti kuolla? Yrittäkääpä siinä sitten ymmärtää emännän aivoituksia... Mutta vuoristorataa tosiaan tunteet kävivät silloin. Joten tämän tajuttuaan emäntä päätti, että parempi on koiruuden mennä kotiinsa, kun emännällä ei ollut sydän ollenkaan mukana touhuissa koko aikana, vaan kaikki mitä teki neidin kanssa, oli vain suorittamista... Se oli väärin koiraa kohtaa. Kuten emännän kaveri oli todennut: "Jokainen koira ansaitsee ihmisen, joka on koko sydämellä mukana sen elämässä" ja tämä on niin totta! Joten neiti lähti kotiinsa perjantaina 5pvä...

Kiitos "Neiti Nöttönen", kun saatiin sinuun tutustua! Toivottavasti vielä joskus nähdään...