Koska emäntä käy koirineen todella paljon metsässä pimeänkin aikaan, haluaa hän myös nähdä ne koiruudet siellä metsässä! Ja toisaalta näkee sitten muutkin kulkijat, oli he sitten "pimeitä" tyyppejä tai valaistuja...
Useampaa eri systeemiä on emäntä kokeillut koiruuksille ja yrittänyt löytää sitä parhainta ratkaisua. Näkyvyys on todella tärkeässä asemassa, mutta myös suurta plussaa on patterin pitkä kestävyys. Nyt ihan vain joitain huomioita emännältä eri vaihtoehdoista, mitä on ehtinyt kokeilemaan...

Alkuun, ennen kuin oli kuullutkaan mistään valopannoista tms, oli koirilla käytössä heijastinliivit. Ne olivat ihan ehdottomat! Kun emännällä itsellään oli otsalamppu, niin sai siten vähän selvyyttä, että missä kukakin koiruus kulkee, kun jokaisella oli erilaiset heijastinliivit päällään. Yhdellä heijastinnauhat kulkivat vaakatasoon, toisella pystysuoraan ja kolmannella (Ilon aikaan) oli jotain muuta pientä muutosta liivin värin lisäksi. Heijastinliivit kulkevat edelleen matkassa mukana, vaikka valot ovatkin vaihtuneet....

Näiden heijastinliivien kaveriksi tuli joulupunkin kontista kaiveltuna pienet LED-valot, "Tassut". Pieni ja todella kevyt, jossa muovinen klipsi tassun takana, sekä metallinen lukko, josta saa roikkumaan haluamaansa paikkaan. Valo (keltainen) on todella kirkas! Eli näkyy hyvin suoraan eteenpäin, vaikka pieni onkin. Muoviklipsi on ainakin meillä yhdestä valosta napsahtanut irti, mutta valjaiden tai pannan metallisolkeen tuon on kuitenkin saanut hyvin laitettua edelleen roikkumaan. Patteri kestää todella pitkään ja on myös pakkasen kestävä. Valo on jatkuva eli vain yksi toiminto valittavissa. Lisäksi tuo tassukuvio on heijastava.

reflexlampa_tass_1.jpg

Myöhemmin tuli markkinoille Rukan valopannat (Rukka Visible led panta) ja koska värivaihtoehtoja oli silloin tarjolla peräti kaksin kappalein, niin molemmille koiruuksille tuli omat värinsä. Pannoista tuli havaittua se, että ne todellakin kestävät myös kovalla pakkasella! Pattereita (2kpl) tietty joutuu uusimaan käytöstä riippuen kerran tai pari talvessa. Pariston kestoon luonnollisestikin vaikuttaa se, että pitääkö pannan vilkkuvana (kaksi eri nopeutta) vai onko valo jatkuvana. Lisäksi panta likaantuu suht helposti, mutta pesukoneeseen tuon pystyy lykkäsemään, kun ottaa vain patterikotelon + valojohdon pannan sisältä pois. Ei hankalaa. Huonoa näissä on se, että niissä on ns "pimeänä" lukko-osuus ja patterikotelo, joten valoista osuutta on vain reilu puolet. Lisäksi varsinkin Gamin kohdalla pantaan jää tyhjää tilaa, koska valojohto ei ole tarpeeksi pitkä. Aikaisemmin sanottiin, että näitä ei pystyisi lyhentämään, mutta emännän tekemä lähempi tarkastelu on kyllä kumonnut tämän väitteen, kuten myös nykyään ko tuotteen kohdalla mainostetaan, että pantaa pystyy leikkaamaan valojohdon vapaasta päästä...
Alkuun, liekö uutuuttaan, oli nailon lisäksi sen verran liukasta, että panta löystyi koko ajan, joten emäntä otti ja laittoi pienellä ompeleella pannat oikeaan mittaansa. Havaittua on tullut myös, että pinkki näkyy pimeässä paremmin. Sivusuunnasta pannat näkyvät hyvin, suoraan edestä tuskin ollenkaan, jos koira pitää päätään pystyssä. Jos kulkee nenä maassa, niin sitten myös edestäpäin näkee. Ja takaapäin katsottuna näkyvyys on juuri päinvastoin...

126515.jpg126514.jpg

Sitten emäntä halusi vähän parempaa näkyvyyttä metsään, eikä niin leveää pantaa koirille kaulaan laitettavaksi, kun kuitenkin vielä valjaat päällä kulkevat. Lisäksi halusi, että valoa olisi liki koko pannan mitan! Joten hankintaan meni nyt pari kuukautta sitten (?) vilkkuvalopanta Maxisafe. Valittavana väreinä keltainen ja punainen, mutta otti kumman värin tahansa, niin valon väri on aina punainen, vaikka nettisivuilla ilmoittavatkin keltaisen pannan valon väriksi keltaisen ja punaisen kohdalla punaisen... (kuvat hämäävät) Emäntä kävi tämän nimittäin tarkistamassa vielä kaupassa (Agrimarket) uudestaan useamman pannan kohdalla, kun totesi hommaamiensa pantojen kohdalla ko asian... Eli näiden pantojen avulla et erota koiria toisistaan, ellet laita toiselle vilkkua (kaksi eri nopeutta) ja toiselle jatkuvaa valoa... Positiivista näissä pannoissa on se, että niitä pystyy lyhentämään sopivaan mittaan, ne pystyy USB-piuhan avulla lataamaan, joten patterien kanssa ei tarvitse telkuta ja nämä näkyvät todella hyvin! Pannat ovat todella kevyitä.
Suurin miinus on se, että akun kesto on vain noin 1 tunti! Eli jatkuvalla syötöllä periaatteessa saat olla lataamassa pantoja. Eikä vielä ole tietoa, että onko pannat miten pakkasen kestäviä, kun pakkasia ei ole vielä pahemmin ollut... Mutta jos näissä olisi akun kesto paljon pidempi ja olisivat vieläpä pakkasen kestäviä, niin varmaankin olisivat olleet ykkösvaihtoehtoja valoja hakiessa.

VALOPANTA_MAXI_SAFE_13131.jpg81191.jpg

Ylläolevien pantojen kanssa tuli samalla hommattua vielä kokeiluun toisenlainen Led-valo Maxisafe. Tarjolla oli vain yhtä väriä, vihreää. Pystyy kiinnittämään haluamaansa paikkaan ja valittavana olisi sekä vilkkuva valo, että jatkuva valo. Valoa pitäisi painaa takakannesta, jolloin sen saa päälle/jatkuvaksi valoksi/vilkkumaan/sammumaan, mutta se on niin pirun jäykkä, että emäntä on yleensä onnistunut saamaan vain jatkuvan valon palamaan, jos aina sitäkään. Eli parhaimmillaan on pitänyt kaksin käsin (peukaloin) painaa, jotta jotain tapahtuisi ja silloinkin on hypännyt suoraan jatkuvasta valosta sammuksiin. Lisäksi tämä on muutoinkin yllättävän painava eli ihan heppoiseen pantaan ei tällaista laittaisi. Tuotteen kohdalla lupaavat patterin kestoksi noin 60 h, mutta tämän paikkansa pitävyyttä ei olla vielä ehditty toteamaan. Kuten ei myös ole tietoa pakkasen kestävyydestä, mutta sadekeliä on kestänyt. Positiivista tässä on se, että se todellakin näkyy hyvin! Oikeasti vähän liiankin hyvin ts häikäisee, jos osuu lähietäisyydeltä silmiin... Valo ei rajoitu pelkästään etupuolelle, vaan takakansikin on tässä läpinäkyvä, joten molemmin puolin näkyy valo. Kiinnityssysteemi on huono! Meillä heti ensi töikseen hajosi lukon väkänen, kun yritti laittaa valoa pannan metallisolkeen, joten emäntä teki omat viritelmänsä sen suhteen, että sai valon roikkumaan. (katkaisi hakasen, viilasi terävät pois ja pujotti pienen avainrenkaan reiästä)
(muoks 4.12.: tämän valon kohdalla emäntä keksi miten sen saa kytkettyä herkemmin päälle/pois. Emäntä asetti takakannen alle palasen tulitikun vartta juurikin siihen kohdin, jossa on on/off-kohta. Ei tarvitse enää voimaa käyttää!)

81193.jpg

Nyt oli joulupukki käynyt jo vähän etukäteen kolkuttelemassa, joten koiruudet saivat vihdoin ja viimein Orbiloc-valot! (Orbiloc Dual Safety light) Näistä emäntä on haaveillut jo pidemmän aikaa, mutta ei ole vain raskinut ostaa... Arvokkaitahan nuo ovat, mutta pitäisi olla niitä parhaimpia. Joten kiitos Joulupukille!
Värivaihtoehtoja noissa on useampia, mutta emäntä oli kuullut, että punainen ja sininen näkyvät parhaiten, joten ne nyt hommattiin poitsuille. Valojen mukana tulevan kumisen kiinnityslenkin avulla ne saa kiinnitettyä todella hyvin valjaisiin selkäpuolelle (saa kyllä pujotettua kaulapantaankin tarvittaessa). Valo on todella kevyt ja on helppo valita mieleisensä toiminto (vilkkuva / jatkuva valo) vain valoa kääntämällä. Lupaavat pitkää pariston kestoa (100h jatkuvalla ja 250 h vilkkuvalla), näkyy kuulemma 270 asteen katselukulmassa ja kestää koviakin pakkasia. On myös vedenpitävä.
Ja äkkiseltään todettuna valot ovat todella hyvät! Vaikka onkin suht pieni (valon halk. 2cm), niin se näkyy hyvin kauemmaksikin ja on kirkas. Valo näkyy oikeastaan joka suuntaan ellei sitten koiruus ole pää pystyssä suoraan edestäpäin katsottuna, tai häntä pystyssä juuri oikeassa linjassa takaapäin katsottaessa. (Huom. tämä silloin, kun valo on kiinnittettynä valjaiden selkäosaan). Näissä vielä se suuri plussa, että takuuta on 3 vuotta. Valo osaa häikäistä, jos satut läheltä katsomaan valoon... Enempää ei emäntä tässä vaiheessa osaa näistä sanoa mitään, mutta äkkiseltään ovat todellakin hintansa väärttejä!

129413.jpg129418.jpg

Samalla noiden Orbilocien kanssa tuli hommattua vielä B'Seen-vilkkuvalot. (B'Seen 360 vilkkuvalo). Värivaihtoehtoja näissä olisi ollut, mutta kuulemma jokaisessa oli vain yksi ainoa valon väri riippumatta kotelon väristä. Lisäksi näissä on vain yksi toiminto, vilkkuva. Molemmille pojille tuli nyt matkaan oranssit... Valo periaatteessa näkyy joka suuntaan, mutta koska emäntä laittoi valon poikien valjaisiin kaulan alle (ompelemalla avainrenkaa kiinni), se näkyy hyvin eteen ja sivulle. Valo on kevyt ja kirkas eli todellakin se näkyy hyvin! Valo on helppo laittaa päälle ja pois kääntämällä "kapselia". Pakkasen kestävyydestä ei luonnollisestikaan ole vielä tietoa, mutta pattereiden pitäisi kestää kauan. Takuuta näillä valoilla on 1 vuoden, joten sekin vielä kaupanpäällisiksi.

87488.jpg

Jahka kokemusta tulee lisää sekä Orbiloceista, että B'Seen valoista, niin emäntä yrittää muistaa kertoa siitä teillekin...

Lisäystä 4.12. Luulisi näkyvän? Heijastinhihnat tulivat myös käyttöön.
Orbilocit selkäpuolella näkyvät oikeasti paljon paremmin, kuin mitä kuva antaa ymmärtää.
2015-12-03.jpg   2015-12-03%282%29.jpg