Viime viikkoiset treenit olivat Sorsasalossa ulkokentällä ja kylläpä hiki lensi! Onneksi kenttä oli varjossa, mutta kuumuutta oli kyllä ihan riittämiin varjosta huolimatta ja treenirata oli tällä kertaa todellakin juostava! Siinä ei auttanut jäädä haahuilemaan, koska muutoin koiruus olisi ollut jo aivan väärässä paikassa ja väärään aikaan... Kuumuudesta huolimatta Noks jaksoi silloin todella hyvin treenata. Ja emäntä kanssa, kun on nykyään oppinut helteillä ottamaan kunnollista juotavaa matkaan. (lue: kivennäisvettä). Ja Noks onneksi osaa itse juoda riittävästi treenien välissä, vaikka ei olisikaan aina lihalientä mukana...  Harmi, ettei tämän kertaisesta treeniradasta ole ratapiirrosta, eikä emäntä enää uskalla lähteä arvailemaan, että mites se menikään... ?

Eiliset treenit olivat taas hallissa ja hyvä näin. Vaikka hallissa olikin aivan pirun kuuma(!), niin mieluummin siellä kuin ulkona ukkosessa. Tosin ukkonen meni kyllä suht nopeasti ohi ja sen jälkeen ulkona vallitsi ihana viileys... Ei mahda mitään, mutta emäntä tykkää todella paljon tuosta pikkukoiruudesta! (onhan se pieni Gamiin verrattuna. Ja nuorempi) Noks tekee hommat yleensä aina täysillä ja niin hyvin, kuin mitä emäntä osaa ohjata. Joskus jopa paremmin. Se yksinkertaisesti antaa kaikkensa, välillä kyllä keskittymisen sallimissa rajoissa.

Meidän pitikin kirjoittaa listalle loppuvuoden tavoitteet valmentajillemme. Mitä yleensä halutaan koiriemme ja itsemme osaavan jouluun mennessä. Emäntäkin sai listattua omansa.

Tavoitteenamme on saada lisää

  • Kokemusta -sekä Nokille, että emännälle, jotta osaisimme toimia tiiminä. Tulee tietty ajan kanssa ja kisatessa.
  • Luottamusta -jotta yhteistyömme toimisi saumattomasti ja emäntä voisi luottaa siihen, että koiruus ei häviäisi minnekään haahuilemaan. Ei edes ulkokentillä, kun on paljon koiria ympärillä.
  • Varmuutta häiriötekijöihin -juurikin kentän ulkopuoliset häiriöt eivät olisi enää häiriöksi (vinkupallot, muut koirat yms)
  • Ymmärrystä -jotta ymmärtäisimme toisiamme paremmin.
  • Löytää se oikea balanssi.

Mutta oikeasti myös näitä:

  • Emännän pitäisi löytää juuri se oikea ajoitus ohjauksen suhteen, jotta ei olisi välillä jäljessä ja välillä edellä.
  • Pitäisi löytää ne juuri meille sopivat ohjauskuviot ja oppia ne niin, ettei emäntä sotkeudu jalkoihinsa.
  • Saada Nokille suoritusvarmuutta kontakteille ja pujotteluun, mutta myös yleensäkin koko radalle. Varsinkin kisoissa.
  • Pyrkiä pitämään koiruus innokkaana tekemään hommia ja pitämään vauhtia yllä. (ja mahdollisesti jopa entisestään lisäämään sitä)
  • Rohkeutta luottaa koiraan joka suhteessa!

Tietty tavoitteena on myös osallistua PiirM-kisoihin ja saada sieltä kelvollinen tulos. Ja kerätä nollia (ja tuplat) ensi vuotta ajatellen...

Näiden tavotteiden perusteella sitten jo treenailtiin. Ajoitus onnistui emännällä nyt suht hyvin, tosin parantamista todellakin on! Pujottelulla emäntä oli aivan turhan edellä, siinä pitäisi malttaa odottaa koiraa paremmin. Nyt joutui koiraa odottelemaan. Esteellä nro 16 oli parempi tehdä valssin sijaan merkkaus ponnistuskohtaan ennen estettä. Näin saatiin kaarros pienemmäksi. Muutenkin meni nyt tajuntaan, että koiran ponnistuspuolelta on parempi jotkin kohdat ohjata (mm. este nro 2) ja muistaa ottaa se yksi ratkaiseva askel hypyn toiselle puolen (nro 11), jotta koira oikeasti menisi hypyn oikein päin... Luottamus emännällä nyt pelasi koiraan todella hyvin. Vaikeat kuljetuskohdat selvitettiin ongelmitta. Yhdessä vaiheessa tuli ilmeisesti kentän ulkopuolinen häiriötekijä, joka kiinnitti Nokin huomion ja Noks sujahti nron 17 riman ali. Tämän se teki sitten vielä pari kolme kertaa heti perään uusiksi otettaessa, kunnes keskittyminen taas oli kasassa ja hyppy suoritettiin oikein. Tämän jälkeen valmentajamme Harri keksikin tehdä häiriötä kesken radan. Heikä meni istumaan lattialle milloin mihinkin kohti lähelle Nokin juoksulinjoja, mutta Nokipa ei Harria noteerannut ollenkaan...  Liian lievä häiriö? Mutta emäntää meinasi alkuun alkaa naurattamaan.

31_2014-normal.jpg

Kaikkinensa hyvät treenit! Noks jaksoi hyvin kuumuudesta huolimatta ja emäntä oli vähän itseensäkin tyytyväinen treenien jälkeen.