Maanantaina 23pvä oli Nokin tikkien poisto.

Noks  Vaikka se osaakin olla täysi idiootti nähdessään muita koiria / tullessaan autosta pihalle / tullessaan yleensäkin vieraaseen paikkaan / pitkästyessään, jos emäntä jää juttelemaan jonkun kanssa lenkillä, niin on se kyllä aivan mahtava tyyppi hoidettavana!  Tikit oli nopeasti otettu korvan takaa pois, kun poitsu kiltisti odotti aloillaan (pää emännän kainalossa tosin). Ilman rauhoitusta, vaikka hoitajat alkuun epäilivät, kun emäntä sanoi ettei tarvitse   Kieltämättä ihan ymmärrettävää oli heidän epäilynsä, kun sinne sisään mennessämme Noks taas alkoi tyypilliseen tapaansa haukkumaan ja riehumaan varsin kiitettävästi odotustilassa, kun siinä oli muitakin koiria. Hoitajatkin totesivat, että on varsin energinen ja innokas koira... Älä?!    Tikkien poistamisen jälkeen emäntä lykkäsi namin Nokin nenän eteen ja siten kuljettiin aivan rauhassa ja nätisti ovesta ulos muiden koirien ohi, niitä ei silloin edes huomattu... Homma oli kokonaisuudessaan todella nopeasti ohi, ei siellä eläinlääkärillä pitkään viivytty  

Siis Gamihan onnistui Nokille saamaan kulmahampaallaan reiän Nokin korvan taakse sille konahtaessaan. Se ei vuotanut verta, mutta oli vain ällön näköinen, kun oli juuri korvan ruston päällä. Kun sitä kurkkasi, niin haava aukeni ympyrän muotoiseksi, joka oli halk. noin 1 cm. Ja tottakai, kun Noks käänteli päätään ja samalla liikutteli korvaansa, ei reikä pysynyt kiinni vaan eli liikkeen mukana.  Joten emäntä katsoi parhaaksi, että se pistetään tikeillä kiinni... Olisi se kuulemma ilman tikkejäkin parantunut lääkärin mukaan, mutta huomattavasti pidempään olisi paranemisessa mennyt, joten ei pitänyt hänkään tikkausta huonona ajatuksena. Korvan taakse tuli lopulta kolme pientä tikkiä...