Noks vaihtoi ryhmää kouluttajan toimesta   Okei, kyllä emäntä itsekin jo kyttäsi vapautuvaa paikkaa ko ryhmästä ja olisi heti pyrkinyt Nokin siihen tyrkkäämään, mutta kouluttaja ehti ensin. Päivä ja aika pysyivät ihan entisellään, joka onkin just emännälle parasta! Tietää ainakin ettei työt haittaa tällöin harrastuksia. Tuli vain siirto toiseen ryhmään eli kentän toiselle puolen  Nykyinen ryhmä on siis Jokers.

Alkuun tuotti suurta ongelmaa putkeen meno puomin sijasta!  Rengas mentiin upeasti ja vaikka emäntä kuinka yritti Nokia saada putkeen, singahti se aina jostain välistä sinne puomille... ja muutoinkin tarjosi hirvittävän paljon kontakteja ts pyrki keinulle menemään tai toisesta suunnasta puomille. Pikkaisen oli kontaktihakuinen koira nyt liikenteessä   Mutta yllättävän hyvin meni Noks kyllä tuon radan pätkän, ainakin ensimmäisellä kierroksella. Pujotteluun haki todella hienosti, vaikka emäntä oli kaukana hyppyjen luona ja se palkka targetillakin pujottelun päässä sai jäädä näköjään paikoilleen, kun Noks ei sitä noteerannut.  Ohjaus vain nyt yksinkertaisesti osui nappiin radan aikana. Nro 8:lla olikin emäntä esteen takana ottamassa koiran vastaan merkkaamalla tulokohdan ja siten sitten nro 10 kohdalla vain "heitti" putkeen. Alkuun emäntä teki nrolle 14 valssin, mutta valssin paikka siirrettiin nron 13 kohdalle, jotta tuli suorempi linja keinulle (jep, äly hoi, älä jätä!). Keinulla ensin Noks unohti pysähdyksen oikeassa paikassa, mutta asiaa muistuteltiin. Ja puomilla samoiten, tosin tässä ei emäntä edes muistanut Nokille sanoa mitään, joten emännän vika