Tänään olisi ollut vuoden viimeiset agitreenit. Ulkona paukkui pakkanen -29 asteessa, joten tyytyväisenä oltiin matkalla lämpimään halliin. Portille päästiin ja siihen jäätiin... Ja oli jo pari muutakin siihen jäänyt. PORTTI OLI LUKOSSA!!!   Siinä koulutusohjaaja sitten soittelemaan suuntaan sun toiseen, kun ensin oli aidan yli kiivettyään käynyt sisältä hallista etsimässä avainta - tuloksetta. Vihdoin ja viimein sai huoltomiehen tms kiinni ja luvattiin tulla portti aukaisemaan. Lopulta sinne joku tulikin, mutta loppusaldona oli se, että hällä ei sitten olevinaan sitä avainta ollut porttiin... Tosin liekö edes kaikkia avaimia siihen kokeili? Emme usko... Lopulta selvisi, että yksi oli avaimen ottanut matkaansa ja se oli hällä kotonaan. Kivahan se olisi, jos asiasta ilmoittelisi koulutusohjaajille! Tuumasimme ryhmän kanssa, että meidän ei mitään avainta toinna lähteä hakemaan mistään 15 kilsan päästä enää, koska vuoromme ottaisi ja loppuisi heti, kun avaimen saisimme... Ja toisaalta - olimme jo 40 min paleltuneet siinä portilla odotellessamme, joten mielemme teki jo kotia sulattelemaan umpijäässä olevia varpaitamme ja kroppaamme muutoinkin. Pitkään saikin emäntä kotosalla olla kaikki ulkovaatteet päällä, ennen kuin alkoi yhtään sulamaan. Saunan lämmittäminen ei oikein olisi hyödyttänyt, kun kuitenkin odotusajan olisi jäässä ollut....

Että olipa varsin "kivat" vuoden viimeiset treenit... kele...

Mutta huomenna on jouluaatto, joten otetaan rauhallisesti    Hyvää joulua kaikille blogimme lukijoille!