Huh heijaa! Jyväskylässä käytiin kisaamassa kolmen radan verran ja millä saavutuksella? Oli kyllä sellainen yllätyspaukku emännälle, ettei voi uskoa todeksi. Tuomarina kisoissa oli Sami Topra ja tarjolla kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata.

Ensimmäinen rata meni hylätyksi, kun emäntä palautti Nokin takaisin keinulle. Muutoinkin heti alussa A-esteelle mennessä Noks loikki pois kesken ylösmenon, kun emäntä joutui putkea vähän kauempaa kiertämään. Mutta tuo keinun alastulo oli sen verran törkeä, että se otettiin uusiksi ja sitten radalta pois. Noks käytteli taas ääntään varsin reippaasti jo heti lähdössä jäätyään odottamaan lupaa (ja sitten otti ja lähti ILMAN lupaa), että taisipa poitsu käydä taas vähän ylikierroksilla...? Ja jeps, myönnetään, että emäntää jurppi moinen louskutus, vaikka kontakteja lukuunottamatta rata meni kyllä ihan nätisti ja kuuliaisestikin.

JKL%201.3.2014%20A-kisa,%20Noks.wmv?img=

Toiselle radalle mentäessä emäntä ei enää palloa heitellytkään ennen starttia, kuten on tähän asti aina tehnyt. Pikemminkin meni halliin sisälle ja käveli siellä edestakaisin Noks vierellään samalla nameilla palkaten, kun Noks otti emäntään kontaktia. Lisäksi rauhoittavia silityksiä juuri ennen starttia. Ja Noks oli hiljaa lähdössä! Tälläkin kertaa kyllä vähän karkasi ilman lupaa, mutta onneksi emäntä ehtii yleensä matkaan mukaan. Tällä radalla emäntä koko ajan kuvitteli, että A-esteeltä tuli kontaktivirhe, kun näki silmäkulmassaan sini-mustaa vaatetta ja heti oletti siinä käden nousseen... Mutta ei, tuomari oli ollut vain niin lähellä. Hölmönä vain kuunteli seurakavereiden onnitteluja nollasta ja uskoi nollan todella tulleen vasta sitten, kun tarkisti asian videolta...

JKL%201.3.2014%20B-kisa,%20Noks.wmv?img=

Hyppyrata olikin sitten emännän osalta "Äly ja väläys" -rata... Oli niin idiootti ohjaus radan loppupuolella, että hups heijaa... ONNEKSI Noks itse pelasti tilanteen ja aikakin riitti nollaan, joten tästä sai oikeasti kiittää vain koiraa! Mikä lie älynväläys oli tehdä vastakäännös, kun ihan normaalilla käännöksellä olisi selvinnyt nopeammin ja PAREMMIN?? Kerropa se...

JKL%201.3.2014%20C-kisa%20Hyppyrata,%20N

Mutta päivän kisasaldona siis ihan oikeasti oli tuplanollat! Ja sijoituksetkin olivat toisella radalla 5/37. ja kolmannella 6/34.

Yllättävän hyvin, tai oikeasti vähän liiankin hyvin on nyt Nokin kolmosten kisat alkaneet. Se on joko hylätty tai (liki)nolla. Ensimmäisistä kolmosten kisoistahan tuli "liki"nolla, kun tulos oli 0,13vp (+2 x hyl). Toisissa kisoissa yksi nolla (+ 2 x hyl) ja nyt nämä tuplat (+hyl)... Pitää siis todellakin olla tyytyväinen Nokin kehitykseen <3 Mutta kyllä se arki vielä koittaa, uskokaa pois!