Tämä taas piruilee tämä vuodatus! Kuvalinkit videoihin ja tuloksiin eivät välttämättä näköjään näy. Klikkaamalla kuitenkin videon kohdalla olevaa tyhjää ruutua/"full.jpg", avautuu linkki uuteen ikkunaan. Tai ainakin pitäisi!

Marraskuun 26.pvä oli agikisat Kuopiossa. Tuomarina kaikilla kolmella radalla Johanna Nyberg.

Eka rata oli agirata. Nokilla oli intoa, mutta myös todella hyvin korvat päässä ts kuuliaisuutta. Noh, keinu voisi mennä kyllä paljon paremmin! Tykkää loikata just kontaktin rajamailta... Puomin otti kuitenkin hyvin ja myös A-este oli hyvä. Tuloksena radalta 0vp. sij. 5/16 ja Nokin etenemä 4,01m/s. Tällä kertaa kisoissa oli peräti kaksi kuvaajaa, joten molempien kuvaukset tähän mukaan. Jälkimmäisestä videosta ei vain näe kontakteja kunnolla...
_full.jpg   _full.jpg   _full.jpg

Toinen ratakin oli agilityrata ja vähän haastavampi kuin edellinen. Ennen radalle menoa emäntä katseli muutaman koirakon suoritusta ja huomasi, että yhdessä kohdin pitäisi koiruus vielä kunnolla esteelle, jotta ei mene siitä ohi. Kuten noilla meni. Muistiko emäntä itse radalla ollessaan??? No, EI!!! Noks meni sen esteen ohi, joka olisi pitänyt ohjata tarkemmin... Joten kielto tästä. Ja tämähän alkoi ärsyttämään emäntää, joten loppurataa ei niin hirveän hyvin enää ohjannut, joten myös viimeisen eli maalin ohi. Eipä viitsinyt emäntä alkaa korjaamaan, joten tältä radalta hylätty. Emännän moka. Piste. Noks oli kyllä hyvä, heikäläistä ei voi moittia!

_full.jpg   _full.jpg

Kolmas rata oli hyppyrata. Ja voi sanoa, että se oli hirveä! Kyllä kuulemma tuomari itsekin tiesi, että se on vaikea. Haastetta kerrakseen... Ja kyllä heti alussa meinasi emännälläkin sydän hypätä kurkkuun, kun Noks oli suunnistamassa putkeen. Mutta koiruudella oli korvat kohdillaan ja kuuliaisuus huipussaan! Tuli putken suulta pois...
Tuloksena radalta 0vp, sij. 4/17 ja Nokin etenemä 3,98m/s.

_full.jpg   _full.jpg   _full.jpg

Että sellainen kisapäivä. Yhtä vaille aginollaa olisi SM-nollat kasassa. Ihan ei se tavoite nyt tällä kertaa täyttynyt. Mutta eipä sillä oikeasti väliä, aikaahan vielä on. Mutta mikä parhainta? Se, että Noks on Noks ja varsinkin tällä kertaa todella kuuliainen kaveri. Töitä kyllä mm. keinun kontakti tulee teettämään, mutta jospa se siitä jossain vaiheessa asettuisi.