Jepulis jee! Ajellessaan taas koiruudet kyydissä agitreeneihin, emännällä oli tunne, että jotain unohtui... Tärkeimmät oli kyllä mukana eli Noks, vinkupallo, vesikuppi sekä Gami matkaseurana. Kesken ajomatkan se sitten tuli tajuntaan: kengät!!!  Noh, eipä mitään hätää. Onneksi nykyinen treenihalli on lämmin (todellakin lämmin!), joten sukkasillaan kävi emännän matka pitkin agiratoja... Ja tällä kertaa treeniradat olivat vauhtiratoja... Yllättävän hyvä oli juosta sukkasillaan, oikeasti! Ensimmäisellä kerralla tuntui vähän hipsuttelulta, mutta vauhtia kyllä piisasi ihan kiitettävästi kaikesta huolimatta. Seuraaville kierroksille jo tottui paremmin alustaan. (toim. huom. pari päivää myöhemmin huomasi kyllä juosseensa sukkasillaan, vähän tuntui lihaksissa... )

Nokilla oli vauhtia todella kivasti, varsinkin ensimmäisellä radalla. Puomin kontaktilla pari kertaa koiruus karkasi omia aikojaan, joten seuraavalla kerralla kontaktit otettiin tarkemmin ja vaadittiin ne loppuun asti. Emännän ja Nokin treenit olivat todella lyhyet, mutta onnistuneet. Mitäs meni radat liian hyvin, joten turha oli jäädä jauhamaan mitään ylimääräistä, kun ei pahemmin ollut korjattavaa.

kuva © Pro Perro

vko6_2014.JPG?img=smaller