Lauantaina 16pvä korkattiin tämän vuoden kisakausi käyntiin osaltamme ja sen johdosta suunnattiin tiemme Jyväskylään Killerille. Nokilla tuomarina 1-luokissa Anne Viitanen ja Ilolla 3-luokissa Allan Mattsson. Gami ei vielä päässyt osallistumaan doping-varoajan johdosta, mutta Noks ja Ilo "kirmasivat" molemmat kaksi rataa. Tiedossa pitkä päivä...

Jeps... Ekalle radalle mentäessä ei ollut keskittyminen Nokilla ihan kohdillaan -tai sitä ei oikeasti ollut ollenkaan! Joten Nokin ekan agiradan kirmailut loppuivat lyhyeen, jo viidennelle (A-)esteelle :-p Tosin oikeasti rata loppui jo kolmannelle hypylle, kun koiruus ei kääntynyt sinne, vaan jatkoi matkaansa A:lle. Jatkettiin rataa, joten kolmos-hyppy uusiksi, putki ja sitten vauhdilla A-esteelle. Ja kas! Koiruus loikkasi korkealta ja kovaa alastulon puolesta välistä pois, joten käsky kävi takaisin alastulokontaktille. Kontakti uudestaan nätisti odottaen ja radalta pois (kuten pitää tehdä, jos kontaktin uusii). Radalta lähteminenkin meinasi mennä taas hillumiseksi, joten lopulta emäntä nappasi Nokin taas syliinsä ja sitten mentiin rauhassa pois...

Toinen agirata menikin sitten jo paljon paremmin! Emäntä käytti koiruudet kunnollisella lenkillä ja lisäksi Nokin kanssa vähän palloa heittelemässä ja sen jälkeen mentiin pidemmäksi aikaa hallin sisälle haistelemaan tuulia ja rauhoittumaan ennen omaa vuoroa. Noks oli ihana! <3 Se todellakin keskittyi ja vain emäntään! Se oli aivan huippu! Harmillisesti vain emännän oma ohjaus aiheutti sen, että keinun jälkeisen hypyn Noks meni ohi, joten siitä kielto. Muutoin rata (video) oli oikeasti yksi parhaimmista! <3 Tietty pitkät kaarteethan meillä oli, mutta... Tässä me tehtiin yhdessä töitä!

Ilo pääsi ensimmäistä kertaa sitten kastraation agiliitämään, joten mielenkiinnolla emäntä odotti, että mitä tuleman pitää? Onko aivot siellä missä pitääkin? Onko keskittymistä? Havainto on ainakin tehty, että nartut ja varsinkin niiden hemaisevat tuoksut ovat unohtuneet! :-D Tällä kertaa Ilo myöskin jopa noteerasi ja tervehti kasvattajansa toisin kuin viime kerralla. Silloin tuntui kasvattaja olevan vain pelkkää ilmaa Ilolle...

Ilon eka rata meni hyvin, todella hyvin, kolmanneksi viimeiselle esteelle asti. Siinä ei vain yksinkertaisesti tuollainen pieni kessupoika päässyt korkean ja leveän okserin yli, joten keskelle meni ja rymisteli varsin kiitettävästi alas rima mukanaan :(  Rinta edellä kuonolleen kopsahti...  (video) Eli tuosta tuli sitten vitonen ja 1,57s yliaikaa... Pitää nyt vain toivoa, että Ilon kroppa ei nyt tuosta itseensä ottanut. Ei noita kolhuja kyllä yhtään tarvitsisi!

Toisella Ilon radalla loikittiinkin sitten jo sekä keinun alastulo, että puomin alastulo, joten onko tosiaan kolhua saanut? Vai vanhasta muistista ne nyt loikki? Aikaakin meni yli hurjat 0,20s! :-p  (video) Eli oikeasti Ilo on paineltanut varsin hyvää vauhtia molemmilla radoillaan.

Kaikkinensa kiva päivä, vaikkakin pitkä :) Ja tosiaan emäntä oli hurjan tyytyväinen Nokin jälkimmäiseen rataan (Vaviskaa kilpakumppanit! Me kyllä vielä tullaan ja näytetään teille kaikille! ;-)  sekä Ilon ratoihin, vaikka ne eivät nyt niin luonnistuneetkaan, mutta tosiaan koiruus oli touhussa mukana todella hyvin :)