Kyllä nyt oikeasti oli odottavan aika pitkä, mutta nyt se palkittiin!!! Eli keskiviikkona (11.3.) päästiin pitkästä aikaa treeneihin (vaikka tauko kesti vain kaksi viikkoa).

Emäntä sitten erehtyi valitsemaan tälle kertaa sen treeniradan kahdesta, jossa todellakin joutui juoksemaan ja pirun kovaa! Tämä iski tajuntaan siinä vaiheessa, kun rataan tutustui... Noh, ensi viikolla on sitten tiedossa se toinen vaihtoehto ja mahdollisesti vähän rauhallisempi... Mutta oikeasti ei voi valittaa, Noks oli taas aivan huippu ja emäntäkin pärjäsi ihan kivasti. Mitä nyt yhdessä vaiheessa meinasi kompastua jalkoihinsa, jonka johdosta koiruus ohjautui A-esteelle putken sijasta... Taas oli otettava huomioon missä linjassa koiran vie ja missä on itsensä oltava, jotta ehtii ohjaamaan seuraavan esteen kunnolla. Ensimmäisellä kerralla tehtiin vain esteelle nro 18 asti ja tunnustaa täytyy, että huomaa emännän laiskistuneen... Kun eka treeni oli tehty täysillä, siis todellakin täysillä, joutui emäntä vetämään ihan kunnolla happea ja palauttelemaan sitä sydäntään takaisin rauhallisempaan tahtiin, jotta ei ihan kokonaan olisi tullut rinnasta ulos. Huono kunto! Todellakin! Muut kierrokset meni kyllä sitten jo paremmin ilman pelkoa sydämen karkaamisesta... Mutta pakko alkaa nyt kuntoa palauttelemaan! Oikeasti!

vko11_2015.jpgratapiirros©Pro Perro

Treenien lopuksi otettiin juoksukontaktia ja se pisti kyllä nauruksi! Ei muutoin, mutta kouluttajamme Sanna otti Nokin kontaktit videolle ja sieltä paljastui yllättäviä asioita... Oletteko koskaan nähneet koiran ottavan kenguruloikkaa??? Joo, ei emäntäkään... Kyseisessä loikassa näkyy hidastuksen avulla miten Nokin etujalat ovat suoraan tanassa ilmalennossa, kun takajalat ottavat vielä kertaalleen laukka-askeleen... Eli liikkui pelkästään takajaloillaan yhden loikan aikana. Katsokaa tarkkaan! Kenguruloikka tulee juuri ennen puomin alastulon alkua... Ja lopussa varsin tyylikkäästi loikitaan vielä kontaktin yli, mutta se ei sentäs ole siitä pahimmasta päästä.

kenguru.wmv?img=thumb280nocrop&hash=04de

Välillä Noks meni todella hienosti kontaktin alas asti, välillä otti hirmuloikan jo ennen puoltaväliä... Ja sitten oli nuo kenguruloikat... Tässä teille vielä näytille, miten kontaktin yli voidaan hyppiä korkealta ja kovaa! Onneksi aina ei näin tee, tämä pahimmasta päästä...

kontakti2,+hirmuloikka.wmv?img=thumb280n

Treenien päätteeksi emäntä huomasi naureskelevansa koko jäähylenkin, sekä automatka ajan kotiin... On tuo Noks kyllä jännä koira!