Aamusella olikin emäntä nohevana ja heti lyhyemmän aamulenkin jälkeen, pisti juoksulenkkarit jalkaansa ja suuntasi Gamin kanssa juoksemaan. Hyvä oli juosta vähän viileämmässä ja happirikkaassa kelissä. Kakaran kotiinjäämisharjoituksia vain jouduimme heti lähtiessämme ottamaan pari kertaa uusiksi, kun kakara aloitti oman äänekkään protestinsa jäätyään yksin. Rauhoittuihan se lopulta... Pitääkin nyt ottaa ihan kunnolla harjoiteltavaksi yksinjäämiset. Olkoonkin, että haukkuu vain hivenen aikaa, mutta sekin on jo emännän mielestä liikaa... Possunkorva nenän edessä kyllä avittaa asiaa, mutta liian suuresta palasta menee masu sekaisin - ei hyvä.

Juoksulenkin jälkeen emäntä suuntasi auton nokan kohti Iisalmea ja haki Kuuran matkaansa,  tarkoituksena hivenen treenailla agia ennen sunnuntain kisoja. Kuura olikin jo heti valmiina lähtemään, odotti sinnikkäästi ovella aina tilanteen niin salliessa ja auton oven auetessa, ei ollut Kuuralla epäilystäkään mihin asettua makaamaan :)

Illalla oli agilityn möllikisat, joihin emäntä lähti sekä Gamin, että Kuuran kanssa. Tulipahan siellä sitten samalla emännän juoksu(spurtti)kuntoa testailtua, kun maksikoirakoita ei ollutkaan niin hirveästi paikalla, joten Kuuran ja Gamin välissä oli vain muutama koira... Radalta tultuaan, vauhdilla koirat vaihtamaan ja liki suoraan takaisin radalle :-p Muutoin hyvä, mutta yhdessä vaiheessa uhkaili kylkipistos, joka onneksi nopeasti kuitenkin meni ohi parin syvään hengityksen jälkeen...

Tulossaldo olikin sitten illalta 4 x hylätyt :-p Vauhtia oli molemmilla koiruuksilla varsin kivasti. Emäntä muisti Gamia kehua ja säestystä siihen tuli radan reunalta sekä myöskin tuomarilta! Emäntä meinasi itsekin yllättyä, kun kuuli yhtäkkiä tuomarin kehumiset Gamille =) Kiitos teille molemmille eli Tiinalle ja tuomari-Harrille :) Kuuran kanssa ensimmäisellä radalla loikittiin puomin kontaktit, mutta toiselle radalle ne saatiin jo otettua kunnolla, kun emäntä itsekin skarppasi itsensä. Gami teki samoin eli loikki kontaktit... toisella radalla onneksi meni jo paremmin. Muutoinkin emäntä ei korjaillut Gamin kohdalla virheitä - jos meni esteen ohi, niin sitten meni ;) Pääasia, että koira vain pysyi liikkeessä.

Kakarakoiran jalka on näköjään kunnossa. Ei ole tämän päivän aikana ollenkaan enää ontunut jalkaansa, joten vähällä selvittiin =) Illalla pääsikin sitten jo taas metsässä irti olemaan hivenen aikaa ja kyllähän tuo jo silloin taas hullua spurttia välillä veteli...