"Oman arvonsa tunteva. Sisimmiltään pehmeä, mutta ulkoisesti kovis."

Gami (FIN & LV MVA, BH Tuulenkuun G-Niinkun Gamgi) tuli Kimpuran ja Sirun kaveriksi ”akkalauman” keskelle ja täytti samalla oman toiveeni omistaa joskus lapinporokoira. Gami oli jo pennusta lähtien ns pikkuvanha. Helppo koira kaikin tavoin, vain muutamia pieniä tuhotöitä teki pentuaikana. Ilkikurinen filosofi, joka aina välistä saa yhä edelleen "Ahaa"- elämyksiä. Gami tykkää käyttää aivonystyröitään, se tykkää edelleen tehdä temppuja ja opiskella uutta, kun vain itselläni on aikaa. Mutta toisaalta jos liikaa jotain asiaa toistetaan, koiruus tympääntyy herkästi ja sen kyllä huomaa.

Gamin häntä heiluu liki aina! Kun katson sitä, kun puhun sille, kun se odottaa sisälle pääsyä lenkin jälkeen. Jollei koko häntä pyöri, niin sitten istuessaan hännän pää vipattaa puolelta toiselle. Jos jostain syystä häntä menettää iloisen liikkeensä, tietää että Gamin mielestä maailma on silloin vähän vinksallaan.

Kehut saavat Gamin naaman virneeseen ja hännän pyörimään hulluna ja koko koira näyttää menevän onnesta mutkalle. Vastaavasti Gami taas reagoi herkästi äänensävyyn ja esim. pienen pieni konahdus tai suusta päässyt ärräpää aiheuttaa sen, että Gami alkaa miettimään elämän tarkoitusta ja poistuu paikalta…

Lämpötilojen suhteen sopeutuu ääripäästä toiseen. Mitä kuumempi ilma, sitä halukkaampi on Gami makaamaan auringonpaisteessa. Tosin kauaa ei siinä viihdy, vaan siirtyy sitten varjoon hirveän läähätyksen kera. Talvella ei paukkuvat pakkaset vaikuta yhtään, vaan viihtyisi silloinkin pihalla, mutta meikäläinen käskee sisälle…

Gami on koira, joka tanssii ripaskaa, kun muurahaiset kävelevät kintuilla! Se tuli kerran todettua, kun Rautavaaran leirillä ollessa pysähdyttiin juttelemaan lenkillä vastaantulijan kanssa. Aikamme siinä oltiin ja sitten ihmettelin, kun koira hilluu paikoillaan jokainen jalka vuorotellen tai mahdollisesti kaksi jalkaa yhtä aikaa ilmassa. Tarkempi tutkiminen selvitti asian, muurahaiset kiipeilivät jaloissa… Muutoinkin kaikki jalkoihin kuulumaton (esim. havunneula kintereessä tms) pistää jalat tanssahtelemaan. Agilityssa keinun tärähdys pisti Gamin joskus ryömimään eteenpäin.

Gami on oikeasti varsin epäluotettava. Tietyissä tilanteissa siihen ei todellakaan voi luottaa yhtään. Jos vastaan tulee koira, joka tulee suoraan kohti ja tuijottaa, se aiheuttaa Gamissa hyökkäysreaktion, varsinkin jos se vastaantuleva tulee vielä juosten. Gami pyrkii puolustamaan itseään. Toisaalta en ihmettele ollenkaan, kun menettihän Gami kulmahampaansa juurikin päälle käyneen irtokoiran takia… Myös jos jokin tilanne on Gamin mielestä epämiellyttävä, on Gamilla taipumus ilmaista oma epävarmuutensa paljastamalla hammasrivistö kera pienen murinan. Tästä syystä Gami ei mene vieraisiin paikkoihin hoitoon, ei edes kavereiden luokse, vaan tutun hoitajan on pitänyt aina tulla kotiin. Kotiimme ei kyllä vieraita pääsisikään, ellen itse ole siellä. Gami pitää siitäkin huolen, vahtii.

Kipuaan ei Gami näytä kyllä ollenkaan! Pentuna mehiläinen oli eksynyt Gamin suuhun ilmeisesti kävyn mukana. En huomannut tätä ennen kuin siinä vaiheessa, kun ihmettelin miksi Gami lipoo huuliaan? Vilkaisin huulen alle ja siellähän se yläikenessä oli mehiläisen piikki pumppaamassa edelleen myrkkyä sisään… Kuten myös tuossa kulmahampaan katkeamisen yhteydessä ei koiruus mitään älähtänyt tms, silloinkin vain silmiini pisti koiran huulten nuoleminen. Onneksi sitä on oppinut tuntemaan koiransa ja tietää milloin ei ole kaikki hyvin.

Uimisesta, eikä edes märästä maasta ei Gami tykkää. Liekö asiaan vaikutusta sillä, kun ensimmäisenä juhannuksenaan otti ja tipahti laiturilta järveen? Veljeni oli laiturilla pesemässä grilliastiaa ja Gami sekä Siru olivat heikäläisellä seurana. Gami seurasi niin tiiviisti katsellaan veljeäni ja astiaa, kun hän oli tulossa laiturilta pois, että ei huomannut laiturin reunan lähestymistä… Joten yksi harha-askel ja koiruus löysi itsensä järvestä. Tuli todettua, että nuori pentu osasi uida. Myös nyt viime syksynä tuli todistettua, että Gami osaa edelleen uida, kun liukkaalta kiveltä lipsahti järveen. Oli sen verran syvää, että uimaan joutui… Muutoinkin sadekelien jälkeen koiruus kulkee yleensä takajalat levällään, kun mahanalus kastuu ja se inhottaa!

Gamista olisi tullut todella hyvä jälkikoira! Keskittyi todella hyvin asiaan, eikä haitannut yhtään, vaikka perästä tuleva ohjaaja (minä) alkoi yhtäkkiä hillumaan ja kiljumaan, kun naaman eteen tuli suuri hämähäkin verkko kera hämähäkin… Gami vain jatkoi jäljestämistä tiukasti kuono maassa. Oma saamattomuuteni vain aiheutti sen, että jäljestystä ei harrastettu alkua pidempään, vaan keskityttiin pääasiassa agilityyn ja jonkin verran tottelevaisuuteen.

Gami on minun tohvelisankarini! Saunasta tultuani ja kuulleessaan minun olevan tulossa kylppäristä pois, tuo Gami minulle tossut valmiiksi kylppärin ovelle. Pyytämättä. Muutoinkin Gami haluaa olla herrasmies nostamalla maahan pudonneet avaimet tai hanskat. Gamilla on myös Tärkeä tehtävä: yleensä tarraharjalla sipaisen lakanan puhtaaksi karvoista ja Gamin pitää saada tuoda se likaantunut tarrapaperin pala roskiin. Kitinän kera odottaa, että irrotan palasen ja annan Gamin ottaa sen lattialta. Tällä välin kipaisen aukaisemassa roskiksen valmiiksi, joten Gami saa sen pudottaa suoraan roskasankkoon… Myös lehtien vienti / tuonti on tärkeää. Gami tuo kotiin tultuamme väliaikaisesti lattialle laitetut mainokset ja lehdet käteen.

Gami on myös unikaverini. Sen pitää päästä peittoni alle nukkumaan tiukasti minua vasten. Joskus viipyy siinä koko yön, mutta yleensä jossain vaiheessa yötä on lähtenyt pois. Mutta peiton alle on vain päästävä, oli kesä tai talvi!

Gami ei ollut agilityssa mikään nopea, vaan pikemminkin sellainen tasaista tappavaa tahtia menevä dieselveturi. Suoritusvarma kyllä yleensä, rimoja ei pudotellut, mutta kontaktit olivat jännä paikka ja niissä virheitä saatettiin ottaa. Välillä meininki oli se, että Gami tuumasi ”juokse yksinäsi” eikä lähtenyt minun kanssa radalle ollenkaan. Olikin yksi ajanjakso, jolloin Gamilla oli lainaohjaaja pidemmän aikaa….

Gami haluaisi kulkea omia polkujaan. Joskus, kun Gami mielestä pitäisi mennä eri polkua pitkin, mutta itse valitsen toisen, jumahtaa Gami niille sijoilleen. Kun sen käskee mukaan, on heikä kuin maansa myynyt ja tulee laahustaen perässä. Mutta auta armias, jos lähdetäänkin siihen suuntaan, mihin herra itse haluaa! Silloin lähdetään häntä vispaten ja iloisesti loikkien eteenpäin.

Se on myös äänekäs! Gami ei hauku muutoin kuin kiihtyessään sekä silloin, kun vieraita tulee tai mennään äidin luokse kylään. Mutta se kitisee, inisee, piippaa, murmattaa (tanssiessaan sambaa, kun hännän juuresta rapsuttaa ja takajalat lähtevät tahdikkaasti tanssimaan), tuhahtelee tärkeässä tehtävässään eli tossujen tuonnissa ja muutoinkin mölisee aina tilanteesta riippuen. Osaa se joskus olla hiljaakin, mutta tylsistyessään ja mieltään osoittaessaan, kuuluu juurikin erilaista äänirepertuaaria.

Pehmolelut ovat Gamin mielestä pop! Mitä miellyttävämpi lelu, sitä lyhyemmän aikaa se kestää ehjänä. Lelua nuttuutetaan ja lussutetaan (otetaan etujalkojen väliin ja mutustellaan/imetään) ja välillä rettuutetaan paikasta toiseen ja nukutaan sen kanssa. Vinkuleluista myös tykkää, mutta ne pyritään heti hajottamaan…

Gamin kanssa on helppo kulkea metsässä. Jänis saa mennä vaikka nenän edestä, niin Gami vain katsoo ihmeissään (kyllä, näin on käynyt!). Mutta oravat pistävät pojat jalkoihin liikettä ja tiukasti koiruus jää vahtimaan puuta, jossa orava on. Myös siili on sellainen, että sen luokse pitää vauhdilla mennä. Tarkistetaan vain ja nostetaan kinttua lähimpään mahdolliseen paikkaan...

Kun päätin jättää Gamin eläkkeelle agilitystä joulukuussa 2012, oli meidän viimeiset kisat varsin hyvin onnistuneet: kaksi kisaa, kaksi nollatulosta, joten tähän oli hyvä lopettaa kisaura.

Gamin saavutuksia:
kotimaan näyttelyistä: 3 x SERT, 1 x ROP, 1 x VSP, 2 x CACIB
Latvian näyttelystä: 2 x SERT, 2 x ROP, 2 x CACIB
v. 2006 tokon ALO-luokassa Lappalaiskoirien rotumestaruus.
v. 2007 Lappalaiskoirien agilityn 2-luokan rotumestaruushopeaa.
v. 2007 tokon AVO-luokassa Lappalaiskoirien rotumestaruushopeaa.
Agilityn piirinmestaruuspronssia v.2008
Agilityn piirinmestari v.2009

Gami%20b.jpg