Maanantaina oli emäntä soitellut eläinlääkäriin ja kysellyt, että onkohan miten normaalia, että koiruudella on vielä pieni patti poskessa hampaan poiston jäljiltä? Olisiko sen pitänyt jo hävitä? Voiko olla vielä turvotusta operaation jäljiltä? Lääkärin neuvo oli, että katsellaan lääkekuuri loppuun...
Eilen emäntä uudestaan soitti eläinlääkärille, että mites nyt, kun se patti yhä edelleen siinä on ja hengitys haisee mädäntyneelle??? Noh, samana päivänä näytille...

Diagnoosi haavainfektio sekä hylkimisreaktio... Eli operaation yhteydessä on sisälle laitettu implantit, koska kyseessä on ollut suuri hammas, jolla isot juuret, joten jäljelle jäävä kolo olisi suuri. Nyt siihen on sitten tullut hylkimisreaktio. Eläinlääkäri sormellaan tutkaili haavaa ja sieltäpä tulikin palanen implanttia pois, mätä kuulemma pääsee sieltä itsestään pois. Joten matkaan lähti tuhdimmat ja eri vaikuttavaa ainetta omaavat lääkkeet (Xeden, enrofloksasiini), jota annetaan nyt kerran päivässä 12 pvän ajan. Matkaan lähti myös Hexagel, puhdistava klooriheksidiinigeeli, jolla pitää kaksi kertaa päivässä hampaan kolot puhdistaa, ainakin viikonlopun yli. JOS viikonlopun jälkeen henki vielä haisee mädäntyneeltä, eikä paranemista tapahdu, pitää operoida uudestaan... Kiitos, ei mielellään.

Kuvassa näkyy ruskeaa mönjää/mätää, joka on poistetun hampaan kohdalla. Ikenet ovat tulehtuneet ko kohdasta ja etummaisesta, isommasta kolosta tuli implantti ulos, jälkimmäisestä se vielä näkyi (ei näy kuvassa)
kolo.jpg