Tänään käväisi emäntä taas treenailemassa koiruuksien kanssa. Nyt tosin ei paljoa ehtinyt treenata, kun aikaa kului puomia kasatessa sekä radan pätkää tehdessä, mutta hyvä näinkin.

Gamin kanssa keskityttiin alkuun vain pujottelun kulmiin. Pujottelu vain puolikkaana (josko näin saisi vähän lisää vauhtia siihen?) ja molemmissa päissä putket kaarella. Ei mahda mitään, mutta kyllä tuo ukko osaa sen pujottelun sisäänmenon hakea, oli suunta sitten mikä tahansa! Ja loppuvaiheessa hivenen nopeutui jo pujottelukin  

Kakaran kanssa aluksi harjoiteltiin radan pätkää, jossa loppusuora (jatko2 -kurssin materiaalia). Radan pätkässä käytettiin putkia (2), hyppyjä (2), muuria ja pituutta, joten samalla tuli taas muuria ja pituuttakin kertailtua. Muuri ei tuottanut ongelmia, mutta pituutta taas välillä tupattiin ravaamaan yli, mutta asia onneksi saatiin korjattua. Ja putket - niissä varsinkaan ei mitään ongelmia!  

Gamin kanssa siirryimme seuraavaksi treenaamaan puomia takaperoisesti eli yksinkertaisesti emäntä nosti koiruuden alastulon yläosaan ja siitä normaalisti alas ja alhaalla oli odottamassa makupala-alusta makupaloineen. Tämä ei tuottanut ongelmia, vaikka Gami ei siitä syliin nostamisesta niin hirveästi pidäkään. Mutta jos nosti puomin keskikohdalle, tasaiselle alustalle, siinä Gami alkoi taas joko pälyilemään alas tai ryömimään alussa. Liekö sitten viime kerralla se puomi on keskikohdaltaan notkunut/heilunut askelten alla? Lopulta kuitenkin päästiin keskikohtakin kulkemaan jo kävelyvauhtia - ilman ylimääräisiä pälyilyjä ja ryömimisiä, mutta vauhtia ei todellakaan ollut. Taidamme tällä takaperoistyylillä nyt jatkaa puomin treeniä, jos se vaikka siitä sitten joskus lutviutuisi... Keinua käytiin kokeilemassa, kun se oli pistetty maahan. Siinäkin alkuun vähän jännitti, mutta lopulta varsin nätisti meni keinun ja malttoi odottaa sen pienen keikauksen, ennen kuin jatkoi matkaansa makupalalle.

Kakarankin kanssa otettiin pujottelun kulmia samalla tapaa kuin Gamillakin. Hakusessahan tuo pujottelu vielä kakaralla on, mutta yllättävän hyvin onnistui pari kertaa sekä oikealta, että väärältä puolelta pujottelu, kun vain emäntä oil tahdissa mukana makupalan kanssa. Ja irtaantuminen putkeen on varsin hyvä ja varsinkin se putken suoritusnopeus! Myöskin puomia harjoiteltiin alkuun helpotetusti eli alastulolta alastulemista makupala-alustalle ja pikkuhiljaa jatkettiin keskikohdalle tai keskikohdan alkuun. Hyvin malttaa -ainakin vielä - pysähtyä siihen makupala-alustan luokse, olkoon emäntä itse missä tahansa. Keinuakin katsottiin samalla tapaa kuin Gamin kanssa eli maassa. Pienoinen keikaus meinasi vähän hirvittää, mutta kuitenkin ihan onnistuneitakin suorituksia keinulle tuli. Tosin emäntä oli kyllä pannassa kiinni, jottei kakara päässyt ryntäilemään eteenpäin tai pois... Aivan lopuksi kujakeppejä pari kertaa sekä oikealta, että vasemmalta puolelta.

Ja jos ihmettelette miksi osa noista kirjoituksista on lihavoituina, niin se on vain emännälle merkiksi / muistiksi, että mitä on milloinkin tullut treenattua