Tokoiltu ollaan vaihtelevalla menestyksellä (lue: emännän ahkeruus) pääsääntöisesti sisätiloissa vahvistaen kaukoja, siirtymisiä, eteentulemisia yms mitä nyt vain pystyy sisällä tekemään. Periaatteessa kaikki muu menee, muttei ruutu, eikä hyppy-nouto ;)

Tänään nohevoiduttiin sen verran, että paineltiin kirkon parkkipaikalle tokoilemaan iltalenkin yhteydessä. Pikaiset oli tokotreenit, mutta sitäkin antoisammat! Gamilla oli intoa ja halua tehdä -ja se on pääasia.

Seuraamispätkä meni ok. Tietty huomasi, että pitkään on tässä asiassa ollut taukoa, joten asiaan pitää jatkossa panostaa enemmän.
Siirtymiset olivat todella hyvät! Gami löysi heti oikean paikan ja reippaasti siirtyi, joten emme jääneet asiaa junnaamaan.
Luoksetulo ihan vain läpijuoksuna oli todella vauhdikas ja eteentulo tiivis =D Kertaalleen otettiin välissä seisominen ja maahanmeno: käskyihin reagoi heti, mutta vauhtia sen verran enemmän, että meni hivenen pitkäksi ennen kuin pysähtyi.
Liikkeestä istumista / seisomista / maahanmenoa, ei suorituksenomaisesti vaan ihan vain käsky missä ja milloin vain. Istumisessa tarjosi pääsääntöisesti maahanmenoa (sisällä onnistuu kyllä heti oikein... ), maahanmenot ja seisomiset olivat varsin mainiot. Loppuun pari onnistunutta istumistakin saatiin aikaiseksi, joten siihen lopetettiin tämä osio.
Suunnat vas/oik otettiin pitkästä aikaa. Alustat normaaleilla leveyksillään ja koiruus noin 5m edessä, itse myös n.5m päässä koiruudesta. Todella vauhdikasta ja varmaa työskentelyä Gamilta, eikä intoakaan puuttunut. Pari kertaa molempiin suuntiin ja sitten riitti.
Kaukot meni kohtalaisen hyvin. Vaihtevasti asennonvaihtoja itse seisoen noin metrin päässä. Näköjään sen verran pystyy jo välillä väliä ottamaan, jos enemmän, niin edistää. Yhdessä vaiheessa istumisesta seisomaan siirtymisessä oli liian innokkaana ja otti askeleita eteen. Asia korjattiin oikeaksi "kuonotuntumalla" eli nami liki kuonossa kiinni. Jatketaan treeniä kaikkien kaukojen osalta ja pyritään pitämään se persuus siellä missä sen sitten pitääkin olla ;-)
Jos seuraavalla kerralla saisi sen ruudunkin matkaan... ?