Sunnuntaina oli vuorossa kakaran kanssa kisat Varkaudessa. Ja taaskin aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, vaikka säätiedotus oli luvannut aivan muuta... kylmää ja pilvistä. Juuh, auton lämpömittari näytti +18-20   Kakaralla oli tarjolla kolme kisaa, joista kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Tuomarina Tuomo Pajari.

Emäntä oli todellakin päättänyt, että tänään kakara siirtyy 2-luokkaan, joten sen mukaisesti juomavettä matkaan useampi litra (kisoissa ei vesipistettä ja tiedossa pidempi päivä ) ja muutoinkin evästä enemmän mukaan.

Ja kas! Päätös piti! Heti ensimmäiseltä agilityradalta 0-tulos, SERT ja siirto 2-luokkaan! YES!!!  (sijoitus 3, etenemä 3,5m/s). Emäntä varmisteli kunnolla, että kakara todellakin ottaa kontaktit ja muutoinkin keskittyi ohjaukseen ja kakaraan. Voi hitsi, että ihminen osasi olla onnellinen! Ihana kakara

Eli kaksi muuta kisaa, agirata ja hyppyrata, olivatkin sitten jo 2-luokassa... Ja niissä me pistettiin menemään ihan kunnolla ranttaliksi!  Hyppyradalla kakara olikin yllättäen "kiinni" emännässä heti alussa ts. ei irronnut itsenäisesti. Joten heti toiselle hypylle kielto ja rimakin siinä alussa napsahti alas. Sen jälkeen emäntä päätti, että katsotaan mitä tulee ja mitä kakara kestää? Kinttua toisen eteen varsin reipasta tahtia ja sitä mukaan kakarakin lisäsi tahtia. Pujottelun emäntä vei täydellisesti väärältä puolen radan kulkua ajatellen, joten heti sen jälkeen kakara ohjautui väärälle hypylle -> hylätty... Mutta pökköä vain lisää pesään ja menoksi! Loppusuoralla emäntä ei malttanut odottaa kakaraa himpun verran mutkalla olevasta putkesta pois, vaan pisti kinttua entisestään toisensa eteen sillä seurauksella, että kakara jäi jälkeen noin 10 metriä, joten kiirehän siinä sitten sille tuli   Kakara tuli vasta putkesta, kun emäntä oli jo maalissa, joten putken jälkeen ollut rengas mentiin ali ja viimeinen rima lensi kaaressa...    Mutta oikeasti. Vauhtia tuolta kyllä löytyy, jos on löytyäkseen!

Agilityradalle mentäessä kakara sitten ottikin ja yllättäen irtosi sivusuunnassa,  ja tähän ei emäntä ollut sitten varautunut... Joten kielto hypylle, kun kakara kiersi sen kokonaan. Myöskin puomin alastulo loiskautettiin, vaikka emäntä yritti siinä jarrutella...  Jeps, virheitä alla, joten taas pökköä pesään!   Lopulta kapsahdettiin sitten putken väärään päähän, joten hylätty... Mutta vauhti oli taas varsin reipas ja nyt päästiin peräti jo yhtä aikaa maaliin

Kiva oli ottaa ja irroitella kakaran kanssa ja katsoa, mitä kaikkea se kestää radalla!?  Yllättävän paljon! Vauhtia löytyy, mutta varmuutta tarvitaan lisää...