Edes joskus on emännällä tuuria! Emäntä on kaivannut koirilleen hierontaa jo pidemmän aikaa ihan jonkun muun tekemänä, kuin itsensä. Ja onni suosi! Urheilukoirahierontaa opiskeleva Laura tarvitsi harjoituskoiria ja emännän molemmat koiruudet olivat tervetulleita hierottaviksi.

Gamilla oli hieronta Kurkimäessä maanantaina 14pvä. Viikko aikaisemminhan emäntä oli antanut Gamille tulehduskipulääkettä, kun huomasi ettei askel oikein kunnolla noussut ja koiruus oli vähän vetämätön. Oikea etujalka ilmeisesti taas vihoitteli... Askellus muuttui aivan selvästi ja koira piristyi! Nyt hieronnassa todettiinkin Gamin oik.etujalan olevan taas kireä kyynären kohdalta eli sama kohta kuin ennenkin. Rikko vaivaa... Myös selän ylimenoalue oli vähän jumissa ja koska oik.etujalka oli ollut kipeänä, oli vastapainoksi vasen takajalka mennyt lihaksiltaan kireäksi (ristikkäisjalat). Laura myös tunnusteli, että polvi olisi siinä vähän rutissut väärällä tavalla pariin kertaan... Liekö kireys vaikuttanut polveenkin vai onko sinne oikeasti jotain tulossa??? Reippaasti Laura teki hommia, mutta ikävä kyllä aika loppui kesken, joten vähän jäi vielä kireyttä etujalkaan jäljelle. Ei vain ehtinyt sitä ottamaan kunnolla loppuun asti. Reilun tunnin hieroi, mutta hallillinen maksavia agitreenaajia oli jo odottamassa, joten hänen oli jouduttava sinne, vaikkakin vähän myöhässä... Varsin ymmärrettävää. Ja uusiksi kyllä vielä mennään Lauran käsittelyyn Gamin kanssa! Huolimatta tuosta jalan nivelrikosta, Gami on kuulemma ikäisekseen todella hyvässä kunnossa!

Illemmalla päästiin pitkästä aikaa Nokin kanssa agitreeneihin, kun Nokin sairasloma ja kouluttajien lomat olivat ohi! Kuusi (6) viikkoa taukoa... uh... Vähän emäntä kauhulla odotti, että mitähän tuon hillujan kanssa siellä oikein tulee, mutta meni oikeasti hyvin! Noks oli intoa täynnä ja hyppi pitkästä aikaa emännän naaman korkeudella... Ainoa suuri miinus oli se, että halli oli todella kuuma! Emännältä loppui siellä happi ja kunto, mutta niin myös Noks hyytyi. Mutta koska pidemmältä tauolta nyt tultiin, tehtiin Nokin kanssa vähän matalemmilla esteillä ja vain vähän aikaa. Lopetettiin ns vielä hyvän sään aikaan. Kontaktit Noks otti aivan huipusti! Ja muutoinkin oli todella hyvin kuulolla, osaisi vain emäntä kunnolla ohjata. Tauko on oikeasti tehnyt hyvää. Eihän siinä radassa muuta kuin, että emäntä oli sen yhdestä kohtaa opetellut väärin ja kun kertaalleen joku tehdään vääriin, pyrkii sitä Noks sitten jatkossakin noudattamaan. Emäntä oli opetellut, että nro 12 on A-este eikä putki, joten A-esteelle sitä sitten pyrittiin joka kerta sen jälkeen menemään. Myöskin kepeille menoa pisti harjoittelemaan vähän enemmänkin, kun emäntä tuppasi itse olemaan väärässä kohdin ohjauksen kanssa... Emäntä siellä treeneissä siis sotki, ei Noks.

29_2014-normal.jpg