Jep, päivitys tulee todella myöhään... Emäntä on ollut ilman omaa konettaan noin viikon ajan ja sitten on taas tuo kirjoittamisen motivaatio ollut totaalisesti hukassa... *huoks* Mutta jospa sitä nyt tästä taas vähän nohevoituisi.

Tämä olikin sitten viimeinen kerta Nokin kanssa Babe-kurssilla, mutta uudet kurssit on jo tähtäimessä . Teemana varsinaisessa treenissä oli merkkaus (esteellä nro 2).. ja sehän meni sitten vähän miten meni -onnistui kuitenkin lopulta! Emäntä ei vain yksinkertaisesti meinaa taas muistaa, että on aloitteleva koira kyseessä, joten ei malta loppuun asti ohjata ja kertoa koiralle, että MITÄ pitää seuraavaksi tehdä? Suurin ongelma tuppasi sitten olemaan jo esteellä nro 3, kun emäntä ei sitä loppuun asti ohjannut, joten Noks porhalsi siitä vauhdikkaasti ohi ja yhtä vauhdikkaasti eteenpäin nroille 4,5 ja 6.

Täytyy kyllä nyt tunnustaa, että emäntä ei yksinkertaisesti enää muista tarkkaan, että mitä kaikkea treeneissä tuli tehtyä? Itsenäistä treeniä tuli kyllä tehtyä, mm. pussia ja pituutta yksittäin, mutta myös putkeen lähettämistä hypyn kautta ja sen vastaanottoa.

Mutta sen kyllä emäntä näistä treeneistä muistaa, että Noki "kuumui" sen verran paljon, että odottaessaan seuraavaa siirtoa, hyppi ylöspäin suoraan käsivarsiin ja napsi hampaillaan... Tuli jotenkin belgianpaimenkoira mieleen moisesta