Sunnuntaina päätti emäntä ottaa Gamin käsittelyyn ja hieroa sen nyt ihan kunnolla. Kuitenkin tiesi uketsun olevan jumissa, koska paljon ollaan metsässä kuljettu, vaikka polut ovatkin menneet umpeen ja lisäksi Gami on rallatellut menemään pitkin umpihankea polkujen vieressä pienoisesti hepuloiden ja nauttien lumesta. Joten varmasti hieronta tekisi ihan hyvää. Muutoinkin liikkeistä huomasi, että suht jäykästi liikkui ja jonkin verran peitsasi, jota se ei todellakaan normaalisti tee.

Turha on varmaan sanoakaan, että oli todellekin jumissa!? Totaalisen... Varsinkin lannerangan alue oli jumissa todella pahasti, mutta myös selkä kokonaan muutoinkin. Suht hyvin emäntä sai selän jumit hierottua, mutta lannerangan alueen lihaksiin jäi vielä jumeja. Ja varsinkin vino vatsalihas molemmin puolin on edelleen kireä... Siihen ei emäntä osannut mitään tehdä (pitänee tutkia hierontaopasta tarkemmin, jotta jatkossa osaa ko alueen käsitellä). Takajalat tuli myös hierottua, kuten myös etuosa kaikin puolin. Ja hieronnan jälkeen emäntä totesi, että oik.etujalka ei ole enää niin jäykkä kuin mitä se oli ennen hierontaa. Jäykkyyden huomaa parhaiten aina valjaita päälle laitettaessa, kun jalka ei taivu kunnolla. Nyt se on taas ihan vetreä. Eli jotain apua sai sentään koiruudelle!

Yleisesti ottaen koiruus nautti hieronnasta, välillä katseli siihen malliin, että "siinä olisi vähän jumeja..", mutta sitten taas pää asettui lattiaa vasten ja silmät menivät kiinni. Eikä kyllä emäntä muista, että koskaan ennen olisi Gami niin kovasti kuorsannut kuin mitä nyt! Tietty iltaa kohden oltiin menossa ja päivällä oli kunnon lenkki emännän äidin luokse mennen tullen, mutta ei se nyt noin paljoa voinut väsyttää...