Keskiviikkona 2pvä käytiin taas tuuraamassa ACE:n training-ryhmässä kakaran kanssa. Etsimme edelleen niitä maxihyppyjä tai ainakin vahvistamme niitä vielä. Ja onneksemme tällä kertaa treeneissä oli mukana myös rengas! Pitkästä aikaa!!!  

Maxihypyt eivät tarvinneet vahvistusta, kakara meni ne niinkuin ne pitääkin: heti yli!  Mutta se rengas...  Ali, ali ja ALI!!!  Mutta vihdoin alkoi löytymään se oikea suorituskohtakin ja kakara tajusi hypätä sen LÄPI   Targettia käytettiin jo heti alusta lähtien apuna ja kun kakara oli hoksannut renkaan suoritustavan, vahvistettiin hivenen vielä targetin kanssa ennen kuin suoritettiin rengas keskellä rataa. Eikä tässä vaiheessa rengas tuottanut enää ongelmia. Mutta piti vain todeta, että hyvin ehdollistui kakara kouluttajaamme Sannaan: siellä missä Sanna oli, sinne pyrki kakarakin, kun tiesi/arveli, että siellä ne makupalat kuitenkin on  Joten yhdessä vaiheessa piti emännän jo vähän topakammin kakaraa käskyttää, kun heikä olisi vain sinne Sannan luo ollut menossa...

Ratasuoritus pätkittiin osiin. Aluksi kakaran kanssa otettiin vain nrot 2-6. Lisättiin matkaan myös nro 1. Seuraavaksi nrot 6-12 ja lopulta koko rata kokonaisuudessaan. Kakara toimi hyvin!  Hypyllä nro 3 piti vain emännän lähteä kunnolla alta pois, jotta kakara sen yleensä hyppäsi ts. ei voinut niistoa tehdä, vaan piti kierrättää ihan rehellisesti takaakiertona. Nrolle 4 ennakoivalla valssilla ja heti liikkelle ottaen koira matkaan vasemmalla kädellä. Seuraavallekin hypylle (5) ennakoiva valssi, renkaan luona valssi ja posotusta täysillä putkesta toiseen antaen koiran itsenäisesti hakea putket (ei jääty kädestä pitäen näyttämään putkien suita). Hypyllä nro 10 oltiin jo valmiina valssin kera ottamassa koiraa vastaan ja viemässä eteenpäin. Kunnolla haltuun nrolta 11 ja kohti viimeistä estettä.

Emäntä oli enemmän kuin tyytyväinen illan suorituksiin