Eilen käytiin Gamin, kyllä todellakin Gamin, kanssa tutustumassa rally-tokon maailmaan. Tarkoitus on aloittaa Gamin kanssa kyseinen laji, jotta koiruus saisi lisää mielenvirkistystä ja tekemistä. Ei tarvitsisi aina sivusta seurata, kun kaveri lähtee vierestä joko treeneihin tai kisoihin... Emäntä oli ostanut yksittäisen vuoron lajin harrastajalta, joten eilen suuntasi emäntä koirineen Pondera-hallille. Voi kyllä rehellisesti sanoa, että etsimiseksi meni! Kyllä sai autolla pyöriä liiketilojen pihoissa ja ihmetellä minne pitää mennä... ? Ei oikein Google maps'kään osannut auttaa, näytti väärään... Mutta löytyihän se lopulta! Onneksi oli emäntä ajoissa liikkeellä, joten ei tarvinnut hävetä myöhästymistä...

Gami oli vähän ihmeissään hallissa. Rauhallisesti, mutta ihmeissään katseli ympärilleen ja emäntää, liekö luullut pahempaankin paikkaan joutuneensa? Alkuun emäntä vähän katseli edellisen ryhmän treenejä ja ihmetteli itsekin, että mihin joutui? Kun ryhmän treenivuoro alkoi, kävi koulutuksen vetäjä, Pirjo, kertomassa emännälle 2 min pikakurssin rollytokon säännöistä ja toi mukanaan kolme erilaista kylttiä. (kuvat kopioitu Rally-tokoyhdistyksen sivulta)
          

Kertoi mitä ja missä kohdin niiden kylttien luona kuuluu tehdä, sekä opasti liikkeiden suorittamiseen. Toisaalta Gamille tuttua, mutta kun moneen vuoteen ei olla kunnolla tokoa tehty, oli alkuun vähän hakeminen muistin kätköistä. Myös pari vinkkiä antoi, joilla pystyi vahvistamaan haluttua toimintoa. Sinänsä hyvä, että mm käsillä avustaminen on sallittua, ei tarvitse seisoa suolapatsaana kuten normaalissa tokossa. Näitä kolmea kylttiä sitten harjoiteltiin Gamin kanssa.
* Ensimmäisen kyltin kohdalla tuli huomio, että koiran pitäisi käyttää takaosaansa paremmin, muutoin hyvä. Tämän tyyppisiä käännöksiä ollut myös tokossa, tavallaan kaksi eri käännöstä tähän yhdistetty.
* Toisen kyltin kohdalla ei emännälle meinannut millään mennä jakeluun, että miten tuo pitää tehdä??? Kunnes tajusi yhden tutun kertomana, että ihminen on pieni nuoli, koira on iso nuoli... Tätähän on siis tehty myös tokossa. Vaati vain kertausta.
* Kolmannen kyltin kohdalla ei ollut ongelmaa eteentulossa, koska sitähän Gami on tokon puolella paljon harjoitellut (tiukka eteentulo), mutta nyt pitkin siirtyä perusasentoon emännän selän takaa ja se meni alkuun Gamilla ihan ihmetyksen aiheeksi, koska normaalisti on tullut suoraan edestä sivulle... Apuaskeleet on kuulemma sallittuja, joten eteentulossa pystyi ottamaan vasemmalla jalalla askeleen eteenpäin ja täten sai koiruuden suoremmin heti eteen. Ja selän takaa kierrättäessä, emäntä otti apuaskeleen oikealla jalalla taaksepäin ja palautui sen jälkeen normaaliasentoon. Nopeammin Gami hoksasi tällöin mitä tehdä.
Aikamme harjoiteltuamme näitä kolmea asiaa, ne alkoivat onnistumaan varsin hyvin. Varsinkin kaksi viimeistä kylttiä. Takaosan käyttö on vielä hankalaa... Lisäksi kokeilimme myös askeleita peruuttaen, vaikka se nyt ei varsinaisesti kuulunutkaan harjoiteltaviin kyltteihin. Sekin oli tuttua Gamille. Muutoinkin emäntä katseli ryhmän treenejä (VOI - MES -luokkalaisia) ja totesi, että monesta tehtävästä olisi Gami selvinnyt. Oikeastaan suurin opettelu tässä lajissa, ainakin alkuun, on emännällä, jotta sisäistää kylttien sanoman...

Treenien jälkeen emäntä lähti molempien koirien kanssa iltalenkille Särkiniemen maisemiin (Noks oli odottanut autossa). Lähti tavallaan vanhoille tutuille lenkkimaastoille, mutta mitä enemmän Särkiniemen lenkkipolkuja pitkin käveli, sitä enemmän iski epävarmuus emäntään. Emäntä ei oikeasti välillä ihan varmaksi tiennyt, että missä oli??? Kyseinen alue oli niin paljon muuttunut 18 vuoden aikana (aikaisemminhan emäntä siellä asui)... Välillä löytyi tuttuja mutkia, polkuja ja jopa puita, mutta totesi myös, että oli sieltä hävinnytkin... Ei löytynyt enää tuttua puulaituria, josta on tullut mentyä uimaan ja samalla uittanut koiria. Eikä löytynyt metsän keskeltä enää yhtä puutaloakaan, vain sen kivijalka... Tämä lenkkireitti pitää kiertää joskus uudestaan, mutta siinä emännälle alkujaan normaalissa kiertosuunnassa, josko silloin paremmin hahmottaa? Nyt mentiin vastapäivään, kun normaalisti ennen muinoin kuljettiin myötäpäivään kyseinen lenkki lähtiessämme Särkiniemen tornitaloilta liikkeelle. Mutta paljon nousi muistoja mieleen lenkin aikana...