Lauantaina 25pvä oltiin Jyväskylässä kisoissa. Tuomarina oli emännälle täysin uusi nimi Marjo Heino. Olisi ollut kaikkiaan neljä kisaa tarjolla, mutta emäntä päätti osallistua vain kolmelle, koska päivä tulisi olemaan muutoinkin pitkä.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata ja jo rataantutustumisessa emäntä löysi kaksi ongelmakohtaa, joista varsinkin ensimmäiseen tulisi todennäköisesti matka tyssäämään. Ja niinhän siinä sitten kävi... Hankala paikka. Putkesta hypylle tulo ja "ansa"este sen verran lähellä, että helposti koira ohjautui sinne, oli tyyli mikä tahansa. Kyllä siellä jotkut tässä onnistuivatkin! Emäntä oli tähän kohtaan valinnut nyrkillä vetämisen, johon normaalisti Noks hyvin reagoi. Ei tällä kertaa. Ei lähtenytkään nyrkin matkaan tarpeeksi tiukasti, joten ohjautui toisen esteen taakse ja hyppäsi sen. Hylätty... Rata saatiin kuitenkin loppuun suorittaa hylkäyksestä huolimatta. Toinen ongelmakohta meni muutoin hyvin, mutta rima kolahti siellä alas, syystä että... ? Ei tiedä. Mutta muutoin rata meni ihan suht hyvin.

25.4.2015+Noki_1.mp4?img=thumb280nocrop&

Toinen rata oli agirata ja varsin mielenkiintoinen rata oli tämäkin. Juuri ennen lähtöä, emäntä paiskasi muutaman kerran "kättä" Nokin kanssa ja huomasi kätensä menneen aivan vereen...Kiireellä nenäliinaa taskusta kaivamaan ja etsimään syytä. Ylin antura oli Nokilla revennyt ilmeisesti pallon perässä pyrähtäessään (ne "pakolliset" kolme pallonheittoa, joilla Noks virittäytyy tunnelmaan ja valmistaa kropan radalle). Ei siinä ehtinyt ajattelemaan, vaan suoraan radalle. Radalta tuli yksi kielto, kun emäntä myöhästyi ohjauksesta, sekä A-esteen NOUSU(!!!)kontaktilla virhe ja puomin alastulolla virhe. Muutoin ihan kiva rata. Eli virheitä yhteensä 15.

25.4.2015+Noki_2.mp4?img=thumb280nocrop&

Radan jälkeen anturan vahinkoa tarkastelemaan ja haavaa hoitamaan. Eipä emäntä alkuun muistanut, että koirien ensiapupakkaus on autossa olemassa! (kuten myös ihmisten), mutta onneksi kyseinen pakkaus sattui silmään oven lokerikosta. Kun haava oli saatu huuhdeltua selvisi, että puolet anturan pinnasta oli häippässyt jonnekin... Haavasumutetta päälle (tämäkin oli vain sen takia matkassa, koska oli otettu Gamia varten mukaan, siitä kohta lisää...) ja jalka anturan kohdalta pakettiin. Ja meidän kisat olivat sitten siinä. Seuraava rata olisi ollut agilityrata, mutta koska antura oli noinkin hyvin hajonnut, oli parempi jättää rata väliin. Kontaktiesteet olisivat voineet repiä lisää anturaa auki...

Ja miksi oli haavasumute mukana? Gamin ex-anaalin paikalle oli viime viikon aikana alkanut pikkuhiljaa nousemaan punertava patti. Ei sille puolelle, jossa oli vielä onkalo tikkien poiston aikana, vaan ns "paremmalle" puolelle. Emäntä perjantaina töiden jälkeen jo soitteli eläinlääkäriasemalle ja kyseli neuvoja. Harmillisesti oli eläinlääkärit jo lähteneet paikalta... Käsky pitää patti puhtaana ja estää koiraa nuolemasta, koska ne menevät nopeasti huonommaksi. Joten haavasumute oli hyvä nuolemisen estoon, on sen verran pahan hajuista + makuista (ei viitsinyt kauluria taas laittaa). Ja jos huonommaksi menee, niin sitten päivystävälle... Liekö sitten huonommaksi meni vai ei, mutta sunnuntaina aamulla oli patti tyhjentynyt eli verensekaista mönjää oli tullut ulos. Ei paljoa, mutta vähän. Nyt näyttää kyseinen kohta ihan hyvälle, mutta vieressä on vastaavanlainen patti nousemassa, joten huomenna tiistaina on tiedossa lääkärissä käyntiä... Tietää varmasti taas antibioottikuuria.