Keskiviikon 28.9. treeneissä teemana oli edelleen vauhti. Ja kontaktit. Tai ainakin emäntä valitsi kontaktit, kun toisena vaihtoehtona olisi ollut keppitreeni. Jotenkin katsoi kontaktitreenit tarpeellisemmaksi... Rata mentiin punaisten pallojen mukaisesti numeroituna eli oli lähes vain rallattelua kentän päästä toiseen, muutama valssi oli suotavaa tehdä kentän toisessa päässä ja toisessa päässä selvisi oikeastaan hirtolla (putki nro 4/16 oli vapaavalintainen). Joten koska rata oli tällaista rallattelua, ei siinä kummoisia kommervenkkejä tarvittu ohjauksen suhteen, joten niistä ei sitten sen enempää.

39.jpg

Ensimmäisellä ratakierroksella Noks oli taas tyypillinen "en ota puomin kontakteja", joten palautus puomille... Toisella kierroksella ja koko lopputreenien Noks taas muisti, että ne puomin kontaktit pitää ottaa! Joten tämän jälkeen rallateltiin sitten vain nollarataa... Koska ei innostanut enää viimeisellä kierroksella rallattelurataa pahemmin treenata, otettiin se vain kertaalleen ja sitten käännyttiin keppitreenin puoleen. Keppien oikealta puolelta (10/13) lähetys hypyn kohdalta eli koiran oli itsenäisesti haettava oikea puoli ja oikea keppiväli. Ei ongelmia. Keppien vasemmalta puolen lähettämisessä sitten koiruus kehitti ongelman, ei osunut kyllä ollenkaan oikeaan väliin! Räksytys vain kuului ja aina tunki itsensä väärään väliin... Emäntä sai tarpeekseen. Jos ei mene, olkoon menemättä. Piste. Käämi paloi....Siihen oli hyvä lopettaa treenit.