Eilen, eli kisoja seuraavana päivänä, käytiin Nokin kanssa pitkästä aikaa kickbikella liikenteessä. Nokille vähän palauttavaa ravilenkkiä, joten mitään hirveätä vauhtia emme pitäneet yllä, vaan tarkoitus oli, että Noks vain rauhallisesti ravaa koko ajan. Lenkki oli pakko tehdä lopulta niin, että alamäet käveltiin, koska ensimmäisessä alamäessä emäntä huomasi jarruttaessaan, että takarengas lähtee alta! Siellä oli liukasta... Kun alamäet käveltiin, ylämäet mentiin niin, että emäntä juoksi, jotta Noks pysyi ravilla ja tasaisella sitten potki menemään kickbikella.
Reilu 4 kilsan lenkki tuli tehtyä ja Noks meni koko ajan rennosti. Ihana on huomata, että aikoinaan koiruus, joka ei osannut ravata pitkällä askeleella, vaan pyrki aina heittämään laukalle, ravaa nykyään kauniisti. Kiitos doboilun. Näin ainakin emäntä uskoo, koska sen myötä on laukka"herkkyys" jäänyt pois. Koiruus on oppinut lihaksiaan käyttämään eritavalla.