Kisapäivä takana sekä Gamin, että Kuuran… Vielä viikon alussa emäntä epäili omaa kuntoaan, että jaksaako juosta ym, kun ei tuo tauti sitten vielä ohi mennytkään. Onneksi loppuviikosta alkoi jo tuntumaan sille, että nyt se on voitettu!

Pieksämälle mentiin kisapaikalle jo heti aamusta 1-luokkia seuraamaan, jossa Gamin velipoika-Loitsu kisasi. Kivan näköistä menoa oli Loitsulla oman emäntänsä kanssa, mutta harmittava vitonen napsahti keinulta ja loppuradalta hylly. Toisella radalla olikin Loitsulla lainaohjaajana Andi, Saksasta. Vaikka yhteistä kieltä ei Loitsulla ja Andilla ollutkaan, niin tyylikkäästi ja rauhallisesti Andi ohjasi Loitsun puhtaasti maaliin asti ihanneajan puitteissa, joten Loitsu otti ja nousi tällä tuloksella 2-luokkaan!!! Onnea Sadulle Loikkasen luokkanoususta! Ja Andille upeasti viedystä radasta! 

Kuuran kanssa emäntä kisasi 2-luokassa ja siinä tuli nyt tehtyä se, mitä oli Reetalle luvannut: Kuuran kanssa 0-rata, sijoitus 2 ja nousu 3-luokkaan!!! Voi jee! Meinasi emäntä itse mennä sekaisin, kun tulostaulusta näki sijoituksen – oli siinä kaverilla katsomista, kun emäntä hihitteli sekopäisenä ja painui autolle viestiä laittamaan Reetalle. 

Toisella kakkosen radalla emäntä kisasi Kaamoksen (Tuulenkuun Haltiatuuli) kanssa ja oli tainnut kyllä vielä emännän aivot jäädä jonnekin väärälle asteelle, kun otti ja unohti koiraa ohjata :-p Ihan hyviä pätkiäkin radalla kyllä oli, mutta yhdessä vaiheessa itse emäntäkin tajusi, kun koira oli lukinnut putken väärän pään, että "piru, enhän mie mittään muistanu sannoo". Hylly napsahti siinä kohdin ja sen jälkeen vielä pujottelulla sotkettiin kunnolla ja jollei se vielä riittänyt, niin vielä loppusuorallakin… Ei emäntä kyllä osaa Kaamosta ohjata, ei… Tällä samalla radalla oli Sadulla lainaohjattavana Kusti, jossa harmillisesti Satu oli unohtanut yhden esteen radalta, joten hylly napsahti, vaikka muutoin olikin puhdasta rataa.

Onneksi Kaamos oman emäntänsä (Anu) kanssa ensimmäisellä radalla oli napannut 0-tuloksen ja sijoituksen 3, joten ko. kisan palkintopallilla nähtiin sitten kaksin kappalein porokoiria: Kuura ja Kaamos. Hyvin olivat porokoirat edustettuina! Lisäksi Andi oli Kustin kanssa ottanut samassa kisassa pienen yliaika-nollan, joten lappalaiskoiria oli tuloslistalla kärkipäässä varsin kiitettävästi.

Gamin kanssa emäntä kisasi ensimmäisen kisan ja toiselle oli tiedossa lainaohjaaja Anu.

Emännän kanssa tuloksena pienen pienoinen yliaika-nolla (+0,37s) ja sijoitus 3! Vain kolme koirakkoa sai tältä radalta puhtaan radan. Tällä ensimmäisessä kolmosten kisassa emäntä kisasi myös Kuuran kanssa, joka ei sitten mennytkään niin hyvin.

Heti alussa olevan ongelman selvitettyään: hyppy-hyppy-hyppy-puomi (jossa molemmin puolin putken suut houkuttimena) ja saatuaan Kuuran puomille, pakka levisi aivan totaalisesti! Puomille päästyään Kuura otti jalat alleen ja "odota"-käskyt kaikuivat kuuroille korville. Ei ehtinyt emäntä puomin alastuloon, ei... Eikä paljon muuallekaan :-p Koira leiskautti puomin alastulon tyylikkäästi ja vauhdikkaasti, painelsi suoraan (oikeaan) renkaalle ja sen jälkeen olikin emännällä itsellään pallo hukassa. Ajatuskatkos... Oli kyllä oikeassa kohdassa ohjausta ajatellen, mutta unohti tuossa vaiheessa radan, joten Kuura ehti hyppäämään mieleisensä esteen. Saatuaan taas ajatuksesta ja ohjauksesta edes jollain tapaa kiinni, rämmittiin loppurata niinkuin pitikin, mutta homma ei kyllä vielä silloinkaan ollut kunnolla hanskassa... Tulipahan tämäkin nyt koettua Kuuran kanssa! ;-) Ennen radalle menoa ei emäntä ehtinyt kunnolla Kuuraa ottaa kontaktiin Gamin vuoron jälkeen, joten se saattoi (huom."saattoi" ) olla osasyy homman leviämiseen...

Toisella radalla Gamilla oli siis Anu ohjauspuikoissa ja hienolle näytti meno! Muutaman kerran harjoitusesteillä Anu Gamin kanssa treenasi ennen radalle menoa. Itse emäntää jännitti, että miten koiruus toimii nyt vieraalla? Hyvin toimi: puhdasta rataa ja yliaikaa +1,40s! Pienestä oli kiinni, että olisi tullut tuplanolla, mutta ei voi valittaa (Anulla loppui kunto loppusuoralla ja Gami ei etene yksin… ). Hienoa menoa todellakin oli ja emäntä sai Anulta kullanarvoisen vihjeen: Gamille voi radalla käyttää käskynä suuntia: oikea / vasen ;-)

Kaikkinensa todella kiva päivä – vaikkakin pitkä sellainen. Kiva oli nähdä pitkästä aikaa Anua ja Andia kera saksalaisten kavereittensa. Kuten myös Satua. Kuvat jäi nyt harmillisesti ottamatta... Ja emäntä sai lupauksensa Andille pidettyä: ei syönyt tällä kertaa niin paljoa, kuin mitä söi Agirodussa… *viheltelee*