Ok. Kävimme sitten uudestaan kokeilemassa Gamin kanssa kisaamista oman seuran järjestämissä kisoissa. Ajatuksena oli kokeilla sitä viimeistä kikkaa, jota ei vielä olla Gamin kanssa kokeiltu. Ei hyödyttänyt! P*ska homma, mutta tulipahan taas tehtyä! Eli suomeksi sanottuna koiruus ei kulkenut taas yhtään mihinkään... Onneksi emäntä oli jo edellispäivänä yhtä seurakaveria varoitellut, että mikäli Gami ei emännän kanssa kulje, niin hän sitten kokeilee toisen radan Gamin kanssa. Katsotaan, että onko vika tosiaan Gamin / emännän / molempien päänupissa vai onko koira oikeasti kipeä jostain?

Jep, jep. Ei ole kipeä, ei yhtikäs mistään! Se on se päänuppi... Gami meni siis toisen agiradan Essin kanssa ja eipä ollut kyllä koirakolla yhtään mitään ongelmaa! Gami eteni todella hyvin, ei edes ajatellut tarjoavansa jumittumista! Toisaalta emäntää suoraan sanottuna v*tuttaa (anteeksi ilmaisu!), mutta toisaalta on helpottunut, että se on "vain" päänuppi eikä kroppa. Jatkossa Gami nähdään lainaohjaajan matkassa. Eli lopetamme Gamin kanssa kisaamisen yhdessä. Meidän ajatusmaailma ei jostain syystä enää kulje yhtä matkaan -emäntä ei vain tiedä miksi???  Ei kukaan muukaan ole syytä keksinyt. Ehkä emäntä itse valmiiksi jännittää, että kulkeeko Gami? Ja kun emäntä tuon tekee, Gami alkaa myös jännittämään / paineistumaan ja todellakin tuntuu painuvan maan alle ja jumahtaa paikoilleen. Treenataan kyllä, koska siellä koiruus toimii unelmasti, siellä ei mitään ongelmia minkään suhteen.

Katsellaan tulevaisuudessa, että josko meidän, Gamin ja emännän, välinen luottamus kisaamiseen tulisi takaisin... Toistaiseksi emäntä siis tulee kisaamaan vain Kuuran kanssa.

Gamin tulokseksi kisoista tuli siis emännän kanssa hylätty ja Essin kanssa 10,38vp (puomin kontakti sekä kielto esteeltä, kun ohi meni).